Raskausviikot 4-14

Tiesin jo raskaudesta alle viikko ovulaatiosta. Koko kroppa vaan jotenkin sanoi, että nyt on odotus alkanut. Jännä. Muissa raskauksissa ei ole olllut samalla lailla vahvaa ja selkeää oloa. 

Tämän tekstin olen kirjoittanut tosiaan alkuraskaudessa talteen, ja julkaisen sen nyt sellaisenaan.

Ja raskaanahan sitten olinkin. Ensimmäinen ajatus oli, että ihanaa. Tosi ihanaa. Miten onnellista voi ollakaan! Tässä raskaudessa ei ole ollut huolia tai stressiä raskaudesta, olen vaan ollut tosi onnellinen siitä, että sitten huhtikuussa saadaan vauva, neljäs lapsi meidän perheeseen. Se on jotenkin niin uskomattoman ihanan kutkuttavan onnellinen ajatus. 

Alkuun oli kyllä kova väsymys. Ja samalla alkoi sekä esikoisen ekaluokka kuskaamisineen kuin perhepäivähoitajan arkikin. Täyttä arkea. Muutama hoitolapsi siis omien lasten lisäksi. Aamupäivä oli aina tavallisen energinen, iltapäivää kohti sitten väsymyksen kanssa toimimista. Tämä olikin ensimmäinen alkuraskaus, jossa en ole paljoltikaan ehtinyt lepäilemään, ja sen kyllä huomasikin sitten illalla, kun sänkyyn kaatui väsyneenä melko aikaisin. Toisaalta tosi kiva, kun on täytynyt saada paljon aikaiseksi, niin on sitten tullut tehtyäkin. Kääntöpuolena taas on vähän mietityttänyt, miten kroppa jaksaa, kun se kaipaisi niin sitä lepoa. Onneksi vähän saa takaisin, kun menee todella aikaisin nukkumaan.

Oma vointi, väsymystä lukuun ottamatta oli alkuraskauden ajan yllättävän hyvä. Toki tärkeää oli syödä parin tunnin välein, tai muuten huono olo yllätti, ja sen jälkeen syöminen olikin jo paljon vaikeampaa ja moni ruoka alkoi etomaan. Tässä raskaudessa mun yksi raskaushimoista oli selvästi maidon juominen, sitä sai kyllä kantaa ihan huolella, Arlan luomumaitoa. No, ei onneksi mikään paha raskaushimo ollenkaan. 

Alkuviikkoina tiukkaa teki, ja myös parit kyyneleet vuodatin leivän vuoksi. Heh. Mulla omat terveysasiat on sillä tolalla, että kesällä piti lopettaa kotimaisten viljojen syönti. Eka kuukausi ei ollut ollenkaan vaikeaa, mutta tietenkin heti raskaaksi tullessa olisi tehnyt leipää mieli, ja pelkkä leivän tuoksukin oli jotenkin tosi huumaavaa. Oivoi, ne oli pitkiä viikkoja ne. Onneksi sekin meni ohi, eikä leivät enää huudelleet mun nimeä samaan tapaan.

Kummasti sitä ensimmäisen raskauskolmanneksen loppua kohden mennessä myös voimatkin alkoivat palautua. Ihanaa! Maidon juonti tosin ei vielä loppunut mihinkään.

Soittelin neuvolaan ensimmäistä kertaa tässä raskaudessa raskausviikolla 14. Ei ole ollut mikään kiire, kun ei siellä muutenkaan ole montaa kertaa tarkoitus käydä, lähinnä raskaustodistus saamassa. Nyt ajatuksena oli saada myös lähete rakenneultraan, nt-ultra me jätettiin suosiolla väliin. 

On ollut ihanaa, kun alkuraskaus on saanut mennä omalla painollaan, vapaasti. Minulla on ollut tässä raskaudessa myös sellainen olo, ettei tavallaan tee mieli kertoa ympäriinsä raskaudesta. Se on itselle niin ihana ja arvokas asia, että tavallaan sitä haluaa suojella omaa raskausonneaan. Muiden mahdollisilta ei niin kivoilta kommenteilta lasten lukumäärästä tai muusta. Miksi ei voi vaan onnitella ja olla iloinen toisten puolesta? 

Ja enkä kyllä kaipaa myöskään spekulointia, kauhukuvien maalailua (toki sairaalasynnytysten riskien pohjalta, mutta moni tuntuu olettavan kotisynnytyksiin samat riskit kuin sairaalasynnytyksiin) tai pelottelua kotisynnytyksestä. Mielelläni juttelen kyllä aiheesta muutoin. Ilolla ja mielenkiinnolla kun aihetta lähestyy.