Kehokuva kolmannen raskauden jälkeen

Tässä yhtenä päivänä tein taas vaatekaappi-inventaariota, ja koin suurta iloa vaatteista, jotka mahtuvat taas päälle pitkältä tuntuvan ajan jälkeen. Osan imetysvaatteista puolestaan siirsin jo syrjään, vaikka imetys jatkuukin kyllä.

Kun menneet lähivuodet ovat pitkälti olleet raskautta, imetystä ja palautumista, löytyy kaapistani paljon eri kokoisia vaatteita, sillä olisihan aina löydettävä jotain, mikä mahtuu päälle. Kirjoitinkin täällä siitä, kuinka nämä perheenkasvamisvuodet haastavat myös vaatekaappia.

Etenkin raskaudesta palautuvalle kropalle on ollut tärkeää löytää kivoja vaatteita, jotka ilahduttavat ja joissa on hyvä olla. Joissa voi imettää ja jotka eivät korosta sitä palautuvaa, pehmoista keskivartaloa. Kaikki eivät imetysvaatteita harrasta, mutta minulle tietyt Maitotytön imetysmekot ovat olleet arjen helppouden ja itsetunnon pelastajia. Sellaisia, joihin on ollut ihana pukeutua. Pienen vauvan kanssa on supernäppärää, kun ei tarvitse nostella ja kaivella vaatekerroksia, vaan imetys onnistuu imetysluukkua raottamalla. Ja toki plussaa siitä, että nuo vaatteet eivät ole niitä perusraidallisia, mahaa myöten kulkevia imetysvaatteita, mitä ketjuliikkeisssä usein on tarjolla. 

Kesällä pohdin paljon palautumista, vatsamakkaroita, itsevarmuutta ja kehon kantamista. Olen aina ollut tarkka, ettei vaatteistani näy makkarat läpi. Etenkin siis silloin, kun mukana kulkee vielä "ylimääräisiä" kiloja eli vaikkapa nyt vauvavuoden aikana. Silloin tavallaan kiellän itseltäni paljon vaatteita. 

Minulla on todella lyhyt selkä. Makkarat vatsalla saavat koko keskivartalon näyttämään pullealta, raskausvatsa näkyy aikaisilla viikoilla, pienikin turvotus näyttää suurelta, vatsanseutu palautuu hitaasti raskaudesta ja niin edelleen. 

Rakkaudella pidettyjä imetysvaatteita: kolme Maitotyttöä ja yksi jonkun itse tekemä.

Katukuvassa kesälläkin näkee erilaisia kroppia ja erilaisia ajatuksia pukeutumisesta. Myös niitä makkarankuorivaatteita. Niitä jäin paljon kesällä pohtimaan, että vau, kun isommillakin ihmisillä on itsetuntoa kohdillaan, että voi oikeasti pukeutua sillä tavalla, kuin huvittavaa. En tarkoita, että haluaisin juuri sillä tavalla pukeutua, vaan ehkä olen jonkin verran kokenut sosiaalista painetta siitä, että tietyt vaatteet ovat vaikkapa vain hoikkia ihmisiä varten.

Sitä olen miettinyt, miksi itseltä sellainen puuttuu? Se tietynlainen asenne oman itsensä kantamiseen. Olen kyllä hyväksynyt kroppani ja sitä rakastanut, mutta tavallaan kokenut tarvetta piilottaa sitä muiden katseilta. Arvosteluilta. Itsesuojeluna? Ja nyt kun kroppa lähenee taas ennen raskautta -olotilaa, koen voivani käyttää taas runsaammin eri vaatteita.

Mistä tämä kokemus kumpuaa? Enkö sittenkään ole hyväksynyt kehoani joka hetkessä, vai onko se vain tietynlaista itsesuojeluvaistoa, omaan historiaan peilaten? Ja sitten taas toisaalta, en mä ihan kaikista makkarankuorista tykkäile ilman niitä raskauskilojakaan, eli toki myös ihan makuasiakin. 

Mutta näitä on hurjan mielenkiintoista miettiä! Kolmas raskaus ei sinällään tuonut mitään uutta ajatusta tai kehollista muutosta, mutta ikä tuo kaiketi koko ajan sitä kuuluisaa lempeyttä itseä kohtaan. 

Nyt on tavallaan jo helppo huudella, kun kroppa tuntuu jo omalta. Talvella ei tuntunut, vaan oli mulle aika tyypillisiä kiloahdistus-ajatuksia ilmassa. Mutta sekin on ok, nekin tunteet on ihan sallittuja, kunhan niihin ei liity itsensä mollaamista tai negatiivisia ajatuksia itsestä.