Niin kuin aina vuosikatsauksia tehdessä, aloitin lueskelemalla, mitä olen kirjoittanut äitiydestä vuosi sitten. Silloin en ollut energisimmälläni, olihan loppuraskaus menossa ja vähän jo kisauupumus.

Kuitenkin noissa edellisissä äitiyspäivityksissä näyttää olevan nousevan trendinä mulla, että onnellisuus lisääntyy käsi kädessä äitinä vietettyjen vuosien kanssa. Samaa sanoisin nytkin!

Kaiketi mitä tahansa asiaa kun tekee tai harrastaa vuosia, siinä kehittyy. Niin äitiydessäkin. Paljon on matkaa kuljettavana ja koko ajan tulee uusia asioita eteen, mutta on tässä onneksi opittukin paljon.

Jos vuosi sitten oli koronan ja pitkältä tuntuvan raskauden vuoksi kisaväsymystä havaittavissa, on tämä mennyt vuosi sen sijaan ollut enemmänkin voimaantumisen vuosi.

Koen, että olen päässyt syvemmälle äidinrakkaudessa ja muutenkin äidillisyydessä. Lempeydessä. Ihan osaan kyllä olla edelleen myös todella ärsyttävä ja helposti ärsyyntyvä akka, valitettavasti. Mutta kuitenkin, osaan myös olla lempeämpi ja rakastavampi. Ottaa enemmän vastaan ja antaa enemmän itsestäni. Jotenkin päässyt syvemmälle siinä.

Jännä sinänsä, koska en ollut ajatellut, että nämäkin ominaisuudet voivat kehittyä. Enemmän olen ajatellut äitiyteen liittyvän mm. hermojen kasvamista, "pakollista" epäitsekkyyttä ja muuten vain aikuisen ihmisen luonteen jalostumista.

Varmasti myös vauvavuosi on tehnyt paljon, vauvat kun tuppaavat olemaan sellaisia rakkauspakkauksia. Vauva tuo niin paljon onnen ja rakkauden tunteita lisää. Ihania, oksitosiinin huuruisia hetkiä ja ajatuksia on kyllä ollut paljon havaittavissa.

Tämä vuosi on muutenkin ollut supernopea, ja siksikin korostanut ajatusta siitä, että itselle tämä on vain pieni hetki, lapsille se kuuluisa lapsuus.

Tasaisen verensokerin autoiluevästä :D

Entistä enemmän tänä vuonna olen myös huomannut oman verensokerin tasaisuuden tärkeyden sille, miten lempeä tai ärhäkkä sitä on tilanteissa, kun tulee vaikka kiire tai lapset muutoin haastavat. Etenkin nyt imettäessä.

Vaikka juu, maininnut tasaisen syömisen tärkeydestä omalle olemiselle olen jo esikoisen uhmaiästä selviytymisessä, niin entistä enemmän olen huomannut, että ei se, että syö usein, vaan mitä syö. Hyvät rasvat pitävät verensokerin tasaisena, ja silloin on myös helpompi ottaa vastaan vaikkapa lasten kuormittavampia tunteita tai käytöstä ilman että provosoituu itse niin helposti.

Tänä syksynä, kun esikoinen on aloittanut esikoulun, on se tuonut myös paljon uusia ajatuksia. Jonkun verran kyseenalaistamista yhteiskunnan normeista, toiminnasta ja oletuksista, mutta myös haikeutta ja luopumista. Uusi tilanne meidän perheessä.