Pikkulapsiaika ei käy kateeksi?

Viime viikolle olin varannut itselleni ajan osteopaatille. Keräsin kimpsuni ja lapseni, lapsille tekemistä ja naposteltavaa mukaan. Mitäpä sitä muutakaan, kotiäitiarjessa ei ole aina mahdollista saada lapsia minnekään keskellä päivää. Itselle se on ihan perusarkea. Jonkun muun silmin se voi kuitenkin näyttää ihan erilaiselta.

Tuolla osteopaattikäynnillä rahtasin lapseni ensiksi vessaan, jotta kenenkään pissahätä ei iskisi kesken mun hoidon. Sitten keräsin taas lapseni ja tavarani, ja suunnattiin osteopaatin hoitohuoneeseen. Paikalla ollut, vanhempi asiakas sitten totesi naurahten, että ei käy kyllä kateeksi, ei kuulemma vaihtaisi osia kanssani.

Vastasin, että tää on kyllä aika ihanaakin. Hän ei siihen enää tuumannut mitään, mutta itselle kohtaaminen jäi mieleen. Uskon kyllä, että tuollaiset siirtymät ja muut voi ulkopuolisen silmin näyttää vähän uuvuttavalta kaaokselta. Ja no, ei ne kyllä keveimmästä päästä tässä lapsiperhearjessa olekaan. Harvanpa lapset taitavat kulkea siistissä jonossa rauhallisesti niinkuin Muumeissa Vilijonkan lapset. 

Onneksi se oma arki on kuitenkin paljon muutakin, enemmän kaikkea, kuin vain niitä siirtymisiä, rahtaamista ja aikatauluja. 

Mutta hyvähän se on, jos oma elämä on sellaista, ettei sitä vaihtaisi jonkun toisen kanssa. Minäkään en vaihtaisi. 

Tänään meillä oli lasten kanssa ihanan idyllinen aamu. Viikonloppuna meillä oli yökyläilijöitä ja juhlimista, niin tuntui hyvältä nyt aamulla nukkua pitkään. Lapset heräsivät vasta yhdeksältä, laitettiin sauna päälle ja laskettiin vannoihin kylpyvedet.

Kukaan ei riidellyt eikä kiukunnut (minäkään). Aloitettiin lempeästi ihan tavallinen arkiaamu. Aika luksusta! 

Aamut pikkulapsiarjessa eivät suinkaan aina ole tällaisia (kelläpä olisi), mutta tämän aamun hetket haluan tallettaa muistoihini. Minä ja mun tytöt. Aika ihanaa. 

Vaikka kuka sanoisi mitä, niin on tää pikkulapsiarki kuitenkin tosi rikasta. Ihan (ja ihanan) täyttä elämää!