Viime kuussa lyhyesti pohdin, miltä uhmavaihe tuntuu näin toisen lapsen kohdalla. Nyt kuukauden takaiseen verrattuna uhmistelut ovat selkeästi paljon enemmän läsnä arjessa, ja voi pojat, sen kyllä huomaa!
Edelleen olen silti samaa mieltä tuosta kuukauden takaisesta. Ne hetket eivät mene tunteisiin aivan yhtä kovaa kun esikoisen aikoihin, mutta kyllä ne välillä aika tiukille ottavat.
Viime viikolla käytiin kurkkaamassa paikallisen Fidan tarjouspäivät. Rakas pieni raivotar sai siellä, avarassa hallitilassa melkoiset tunnetilat, kun hänen käytöstään joutui rajoittamaan. Jonoakin oli melkoisesti, joten visiittimme ei päättynyt kovin nopeasti, vaan muutkin saivat nauttia äänekkyydestämme. Onneksi maailmaan mahtuu ääntä, ja ihme kyllä, kukaan ei edes mulkoillut meitä :)
En häpeä lapsen käytöstä, mutta kyllä se kieltämättä vähän kuumottaa, kun lapsi huutaa kaikuvassa tilassa pitkiä aikoja, että "äiti hali, äiti hali, äiti haliii!". Helppo olisi ajatella, että mikähän tuotakin äitiä vaivaa, kun huudattaa lastaan eikä voi syliä kaipaavalle lapselle sitä halia antaa.
Mutta voi kun se olisikin niin yksinkertaista :D Tuo uhmaikä mutkistaa monta asiaa, ja meillä tuo "äiti hali" -huuto tuntuu olevan tyypillisin virke noihin uhmahetkiin. Ja lapsi EI TODELLAKAAN halua silloin sitä halia, tuollakin kirppiksellä yritin sitä moneen kertaan hänelle tarjota. Vaan ei. Vasta sittten, kun tahtomis-ei tahtomis -näytös on päästy tiettyyn pisteeseen, silloin hali oikeasti kelpaa ja on tarpeen. Silloin aina käydään tuota hetkeä läpi.
Mutta se on kyllä jännä, kuinka et vaan voi vauhdittaa aina sen meneillään olevan kiukkuhetken ylipääsemistä, vaikka päälläsi seisoisit. Hyvä esimerkki tästä oli YHTENÄ YÖNÄ tässä lähiaikoina.
Lapsi heräsi yöllä asiaan x. Ei yleensä heräile kesken unien, vaan nukkua posottaa iltakahdeksasta-yhdeksästä eteenpäin. No nyt heräsi, ja voi olla että naapuritkin sen kuulivat. Lapsi oli tosi kiukkuinen, raukka, eli selvästi jotain hyvin tärkeää uhmakasvun hetkeään. Tosin me vanhemmat oltiin kyllä vielä enemmän reppanoita, yöllä kun olisi kiva nukkua, ei ehkä oma aivotoiminta ole ihan parasta laatua tuolloin taiteilla pienen tärkeää kehityskauttaan elävän draamailijan kanssa.
Tosi, tosi hämärästi muistan, että esikoisellakin oli ihan muutama tällainen draamojen yö? En tosin ihan menisi vannomaan, ei ole tullut laitettua ylös mihinkään. No, toivotaan että nyt menee samalla lailla, että kovin montaa vastaavan hilpeää yötä ei olisi luvassa :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti