Mielelläni kehossani? Kohti hyväksyvää suhdetta itseen

*Mielelläni kehossani -kirja saatu

Viimeisimmät aikuisvuodet olen ajatellut, että minulla on ihan hyvä kehosuhde. Että olen solminut rauhan itseni kanssa teini-iän myllerryksen ja sen jälkeisen itsen etsimisen jälkeen. Samalla olen käsittänyt, ettei kehon ja mielen välinen suhde ole muuttumaton tila, vaan se elää ja muovautuu muun elämän mukana.

Sain keväällä arvostelukappaleena kirjan "Mielelläni kehossani - Kohti hyväksyvää suhdetta itseen". Tämän postauksen otsikkoon laitoin kysymysmerkin kirjan nimen perään, koska se toimii myös hyvänä kysymyksenä itselle. Olenko mielelläni kehossani?

Nyt kirjan luettua on herännyt monia ajatuksia. Yllätyin, miten useasti kirjassa viitattiin kiintymyssuhteeseen. Tai lähinnä se yllätti, miten se vaikuttaa niin moneen asiaan. Kiintymyssuhteen tärkeys on tuttua, mutta sen merkitys yltää paljon laajemmalti kuin mitä on tullut ajateltua. Tuttua oli, että lapsuudesta opitut mallit ja vaikkapa vanhempien suhtautuminen itseensä vaikuttavat myös lapseen.

"Kehomme kohtelussa voimme nähdä häivähdyksiä kiintymyssuhteestamme". Ajatus avaa uusia ovia oman itsen miettimiseen. Ja toki sitä nykyään peilaa myös itseään omiin lapsiinsa. Mitä haluaa välittää heille, ja mitä tulee tahtomattaankin siirtäneeksi heille. Vaikka olisi hyvä kiintymyssuhde, ei sekään voi koskaan olla täydellinen.

Mielelläni kehossani ei ollut itselleni nopein lukukokemus, koska se herätti niin paljon ajatuksia :)

Kehosuhteen ylisukupolvisuus

"Vaikka katkaisisimme sukulaissuhteemme, kannamme silti sukumme tarinaa kehossamme...ja omalta osaltamme siirrämme sitä eteenpäin jälkeläisillemme". Kehosuhteen ylisukupolvisuudesta tekisi mieli kirjoitella sitaatteja toisensa perään.

Suvun traumaattiset kokemukset vaikuttavat kiintymyssuhteisiin ja yhteiseen kehomuistiin, kirjassa avataan tätä. Miten kiintymystä on osoitettu, miten ristiriitoja ratkaistu? Onnettomuudet, sodat, pelot, syyllisyys, häpeä, huonommuus ja yksinäisyys. Nämäkin siirtyvät sukupolvelta toiselle, jos niitä ei tiedosteta, käsitellä ja kierrettä saada katkaistuksi. Aiemminhan Suomessa on ollut paljolti vaikenemisen kulttuuri.

Mielelläni kehossani. Myös raskaana ollessa?

Raskaus ja kehosuhde. Itselleni se on ajankohtaisin aiheista tällä hetkellä. Äitiyden kautta olen löytänyt omaan kehosuhteeseeni armon, vaikka koenkin raskauksien myös koettelevan kehosuhdetta. Välillä aika kovaakin. Ensimmäisellä kertaa etenkin, kun ei vielä ollut kokemusta kehon palautumisesta. Tunsin valtavia ulkonäköpaineita median ja muun luomana.

Vaikka tämä ei ole ensimmäinen raskauteni, silti jokaisessa raskaudessa näyttäisi tulevan käsiteltäviä asioita esille, suhteessani kehon ja mielen välillä. Muutokset eivät ole aina helpoimpia käsiteltäviä, ja ne heijastavat itselläni helposti myös omaan oloon kehossa.

Hassua, kuinka muulloin sitä on ihan sinut itsensä kanssa, eivätkä muiden kommentit hetkauta. Raskaana taas mahan ja oman koon kommentointi on itselleni asioita, joita on vaikea vain ohittaa. Kai se herättää jotain aiempia kehosuhteen möykkyjä eloon?

Raskaudet vähän kuin heiluttavat kehosuhteeni venettä, jonka jälkeen (ja myös välillä raskaudessakin) jossain kohtaa tavoitan taas kehorauhan. Kirjassa puhuttiin kehoresilienssistä, eli voimavaroista toipua, selviytyä, siirtyä eteenpäin. "Parasta on, että näitä voimavaroja voi kehittää ja vahvistaa. Emme anna vaikeiden vaiheiden silloin nujertaa meitä emmekä määritellä loppuelämäämme." Hyvin sanottu!

Löysin tämän ihanan mekon kirpparilta viime viikolla, mutta ehdin jo pilaamaan
sen pesussa kun olisikin ollut käsinpestävä..

Itsemyötätunto ja itsensä helliminen

Ihana ajatus kirjassa oli, että "horjahtaessa voi aina uudelleen ja uudelleen palata tasapainoon." Kehosuhdekin voi horjua, mutta se ei tarkoita, etteikö olisi mahdollista päästä taas tasapainoon, rauhalliseen tilaan itsensä kanssa. Sitä kuitenkin koko ajan elää elämää eteenpäin ja myös vanhenee. Muutoksia on edessä.

Kirjassa pohdittiin myös kauneudenhoitorutiineja ja niiden mahdollista rauhoittavaa, mieltä hoitavaa vaikutusta. Juurikin tässä raskaudessa mietin yhtenä iltana, kuinka oma hetki voiteiden, eteeristen öljyjen ja kasvorollerin kanssa tuntuukin niin hyvältä. Jotenkin mieltä ylentävältä, omalta rauhalliselta ja ylelliseltä hetkeltä.

Tavallisesti en pidä tuollaisia hetkiä niin tärkeinä, olen niissä tyyliä "äkkiä hutaistu". Oivalsin, että ehkä se liittyykin tällä hetkellä juuri raskauteen. Oman mielen hoitamiseen ja kehon hoivaamiseen. On ihana rasvailla ja helliä raskausmahaa ja itseä muutenkin, vaikka oma koko toisinaan nyt tuntuukin vaikealta. Tavallaan koen sen auttavan myös itsemyötätuntoon ja itsestä pitämiseen. Kuten kirjassa sanottiin, rauhoittavia hetkiä, ja ehkä enemmänkin mielelle merkityksellisiä.

Mielelläni kehossani -kirjassa on valtavan monta eri näkökulmaa kehosuhteeseen. Veikkaisin että jokainen nainen löytää kirjasta itselleen jotain.

Lue  tämä!

Mielelläni kehossani - Kohti hyväksyvää suhdetta itseen

Kirjoittajat Minna Martin ja Petra Saariranta

Kirjapaja 2020, 239 sivua

Kurkkaa Arkeen kätketty aarre -blogi jonka takana on toinen kirjan kirjoittajista, Petra Saariranta. Tykkään! Kuuntelusuositus myös Keskeneräiset äidit -podcastille

Nykylapsella on niin paljon leluja, ettei se muista edes kaikkia?

Onko useimmilla nykylapsilla niin paljon leluja, ettei niiden kaikkien olemassaoloa edes muista? Tai ainakaan silloin, kun ne eivät ole näkösällä?

Kirjoitinkin aiemmin, kuinka  nyt poikkeuskevään aikana olen lastenhuoneesta vähentänyt yhtä aikaa käytössä olevien lelujen määrää. Motiiveja tähän on ollut monia. Kaaoksen välttely, omista leluista huolehtimisen opettaminen, lasten itsenäinen siivoaminen, keskittyminen leikkiin jne.

Kevään edetessä laitoin aika monta lelua myös kirppiskasaan. Tekemättä siitä isompaa numeroa. Ajatuksella, että jos lapset niitä kaipaavat, niin laitetaan takaisin leikkeihin. Sinne kasaan päätyivät mm. Frozen-nuket, yksi pieni ponitalo, pehmoleluja, osa leikkikeittiön ruoista ja muita yksittäisiä leluja. Ja hassua kyllä, kumpikaan lapsista ei ole näitä kaivannut.

Kyllä sitä selkeästi vähemmälläkin pärjää, ilman että leikit kuitenkaan kärsivät. Aikoinaan leikittiin vain käpylehmillä ja sitä rataa, eli kyllähän sitä juurikin "pärjää" sillä mitä on, mutta lähinnä tarkoitan sitä, että ei yhdessä perheessä tarvitse olla kaikkea mahdollista.

Eri perheillä on erilaisia lelumääriä. Toiset tykkäävät minimalistisesta linjasta leluissakin, toiset runsaudesta. Me mennään jotain keskilinjaa ehkä. Meillä on lastenhuoneessa iso hylly tavaroille, mutta yli puolet sen sisällöstä on pelejä, askarteluvälineitä ja kirjoja. En itse laske niitä samalla tavalla leluiksi, vaikka lastenhuoneen tavaroita ovatkin. Meillä ei juurikaan aikuiset leiki lasten kanssa (eipä he oikeastaan ole meitä leikkeihin kaivanneetkaan), mutta pelaillaan ja luetaan kyllä.

Osa leluista on vaihtopenkillä, eli odottamassa vuoroaan päästä esille ja sitä kautta leikkeihin. Tämä leikkien selkeyttämiseksi, ettei tarjolla oleva leikkivalikoima häiritse leikkeihin keskittymistä. Koska sekin on mahdollista, että kun on liikaa virikkeitä näkösällä, leikkiin vedetään hyllyistä aina vaan lisää tavaraa, ja pitkäkestoinen leikki meneekin plörinäksi, tavararalliksi.

Kun leluja on vähemmän esillä yhtä aikaa, on myös helpompi muistuttuaa lapsia siitä, että nyt olette näköjään siirtyneet seuraavaan leikkiin, kerätkäähän ensin edellinen pois. Versus että lattia on täynnä tavaraa, eikä kukaan tiedä mikä leikki on meneillään. Kenties "tyhjennä hyllyt lattialle" -leikki.

Meidän lasten lelut menevät aika lailla näin:

My little ponyt, kaksi pientä taloa
Sylvanian eläinhahmot, puumaja ja mökki
barbit
duplot, sängynaluslaatikossa
pikkulegot, yksi pieni legorasiallinen
rakentelu: geomagit, plusplus-palat, puupalikat&puueläimet
Baby born -nukke x2, rattaat x2 ja nukenvaatteita
leikkikeittiö, ruoat ja välineet
Muumitalo ja muumilaiva
Pieniä Ryhmä Hau, Ti-Ti Nalle ja prinsessa -hahmoja
pehmolelut
lääkärinlaukku, työkalupakki

Aika toimiva kattaus tällä hetkellä, etenkin tosiaan kun aina muutama setti leluja on lelujen vaihtopenkillä. Tästä listasta kaikki, paitsi puupalikat ja nukenrattaat ovat käytettyinä ostettuja. Työkalurakentelu ja Muumit taas suoraan omasta lapsuudesta. Leluja tulee myös korjattua jonkin verran, koska toinen lapsista töllöilee ja saa leluja aika tehokkaasti rikki.

Olisikin kätevää, jos leluja saisi lainaan samantyylisesti kuin kirjastosta kirjoja, pelejä ja muita. Voisi aina välillä pariksi viikoksi ottaa lainaan jonkun leikkisetin. Tosin kun katsoo kirjaston lautapelejä, niin niistäkin aika paljon osia olevan hukassa..

Millaista linjaa teillä leluissa noudatetaan? Onko teillä kevään aikana tehty karsintoja?

Alkukesän villiyrttejä vatsan täytteeksi ja pakastimeen

Useampi viikko sitten tuli aloitettua tämän kesän keräilyt. Viime kevään ja kesän osalta jäi hortoilut hortoilematta, vaikka aikomus oli. Nyt aloitin helpoilla peruskasveilla, vuohenputkella ja nokkosella.

Vuohenputkien poimimisesta tuli itselle jotenkin seesteinen mieli. Niitä kun usein kasvaa samassa paikassa paljon. Sieltä valitsin parhaimmat, eli pienimmät ja supuimmassa olevimmat. Ne keräsin talteen. Pienensin ja pakastin. Hitaasti, ihan vaan ilolla, ilman suorittamista tai tehokkuutta.

Rakkaudella ruokaa lähiluonnosta? Tai tässä tapauksessa maalta, missä läheisiä asuu. Täältä kaupungista ei hirveästi tee mieli keräillä mitään, vaikka kyllä varmasti täältäkin löytyisi paikkoja, jotka eivät ole teiden tai koiranpissatusreittien varrella.

Niitä nokkosia ja vuohenputkia olen jo useampaan smoothieen laittanut sekaan. Kun joukossa on muutakin, ns. tavallisia asioita kuten marjoja ja/tai banaania, ei niiden maku oikeastaan edes maistu seasta. Lapsillekin siis uppoaa. Myös yksi suolainen piirakka vuohenputkista tuli tehtyä hortoilu.fi-sivun ohjeella. Yllättävän hyvää tuli, vaikka olin kyllä tosi epäileväinen asiasta. Ohjeesta poiketen laitoin vähän enemmän juustoa, ja ekstrana myös tomaattia pilkottuna.

En ole mikään superhortoilija (ainakaan vielä!), mutta tietoa etsimällä ja tekemällä oppii. Netissä löytyy paljon aiheeseen liittyviä sivuja, ja viime  vuonna sain arvostelukappaleena Suomen luonnon lääkekasvit (Sinikka Piippo; Tammi). Se on ihana! Sitä olen kovasti selaillut. Kirjan lukeminen on jotenkin konkreettisempi itselle, kuin netistä tiedon etsiminen. Etenkin kasvien poimimiskalenteri, lääkeyrttien aineosat ja varoitukset ovat tosi mielenkiintoisia. Kirjassa on perusteellisesti kerrottu viidestäkymmenestä Suomen luonnon lääkekasvista.

Suomen luonnon lääkekasvit - saatu arvostelukappaleena. Tästä tykkään!

Seuraavaksi ajattelin kuivatuista nokkosista tehdä nokkosuutetta. Sen tekemistä en olekaan ennen kokeillut, kaupasta olen vastaavaa valmista ostellut. Jännää!

Täytyykin kurkata poimimiskalenterista, mitä kasveja etsisi keräiltäväksi seuraavana!

Tule mukaan seuraamaan Instagramiin, sinne pääset tästä!

Nub-teoria, vauvan sukupuoli ja ajatuksia siitä

Kun Suomessa yksi nainen synnyttää keskimäärin 1,35 lasta (2019), tuntuu yleisenä oletuksena ihanteellisesta lapsimuodostelmasta olevan yksi tyttö ja yksi poika. Kun on jo kaksi ihanaa tyttöä, ajattelevatko muut, että silloin yritetään tai toivotaan poikaa?

Tässä raskaudessa mulla on ollut jollain tapaa aika vahva olo, että mahassa asustaa pieni tyttö. Yksi tekijä ajatukselle on ollut se, että raskaus on ollut hyvin samantyylinen kuin mitä tyttöjä odottaessa. Ja muustahan minulla ei ole tietoa.

Joskus nt-ultran aikoihin vauvaryhmissä törmäsin useasti ajatuksiin nub-teoriasta. Aiemmissa raskauksissa en ole tainnut siitä edes kuulla, mutta nyt kurkkasin asiaa. Sen perusteella siis veikataan vauvan sukupuolta. Nt-ultran kuvista katsotaan genitaalikyhmyä ja sen kulmaa suhteessa vauvan selkärangan suuntaan.

"Jos genitaalikyhmyn kulma on joko hyvin pieni tai hyvin suuri, todennäköisyys määritelmän paikkansapitävyydelle on suuri", kommentoi sikiölääketieteen erikoislääkäri Pia Ebert. Kurkkaa Mutsimedian artikkelista nub-teoriasta lisää täältä.

Nub-teorian mukaan myös aika vahvasti näytti siltä, että vauva olisi tyttö.

Rakenneultrassa kätilö kyseli, haluanko tietää vauvan sukupuolen. Joo, jos se siellä näkyy niin saa sen kertoa, vastasin. Ja pieni tyttöhän siellä tosiaan on, ihan oikeassa oma vaisto oli. Ja heh, se nub-teoriakin. Tosin ultran kuva genitaalikyhmyn kulmineen oli kyllä hyvin selkeä, ja viikkojakin siinä vaiheessa tarpeeksi.

Silti oli jotenkin pysäyttävää kuulla vauvan sukupuoli. Ihan vaan, että nyt sen tietää. Poika tai tyttö, kummatkin ihania, me toivottiin ylipäätään vauvaa. Ajatus tytöstä tai pojasta tuntui molemmat ihanalta. Tällä hetkellä oma äiti-identiteettini on aika vahvasti luokkaa tyttöjen äiti, niin siltä kannalta ei ainakaan tarvitse kovasti uutta vauvaa jännitellä.

Miksi olisi niin erilaista olla pojan äiti? En tiedä, poikien hoitaminen tuntuu vaan itsestä ihan erilaiselta, kun sellaisia ei itsellä ole, vaikka jokainen lapsi ihan oma yksilönsä onkin. Ja kaikkeen uuteenkin sitä kyllä aina tottuu :)

Mutta kolme tyttöä, aika ihanaa!

Tulehan mukaan myös Instagramin puolelle, sinne pääset tästä!

Äitiysrahat, jotka melkein jäivät saamatta ja helpotuksen huokaus

Talvella kun tein raskaustestiä, ajattelin, että maaginen kolmen vuoden ikäero tulevan vauvan ja edellisen lapsen kanssa ylittyisi juuri. Tokikaan se ei ollut ensimmäinen ajatukseni, mutta yksi ajatus kuitenkin siitä mietteiden rykelmästä.

Meillähän oli aiemmin tosiaan toiveissa se kahden vuoden ikäero, mutta sattuneesta syystä se ei sitten toteutunutkaan. Kaksi vuotta siksi, että se on vaikuttanut hyvältä esikoisen ja seuraavan kanssa.

Asiaa mietin jo syksyllä paljon ennen raskautumista. Kolmen vuoden ikäero, tai juurikin sen kolmen vuoden rajapyykin ylitys tarkoittaa minimiäitiysrahoille tippumista, kun en ole ollut tässä välissä töissä. Eli 28,94€ arkipäivältä.

Ennen rakenneultraa. Aamukahdeksaksi piti selviytyä Helsingin keskustaan, johon ultrat on keskitetty.

Se on aika hurja erotus edellisiin äitiysrahoihin, jotka on laskettu palkkatuloista. Vaikka sosiaalialalla palkat eivät nyt niin kovin huimia olekaan, niin silti. Kyllähän sitä ihmisen pitää syödä, asua ja kaikkea muuta. Rahaa nyt kuitenkin elämässä tarvitaan ja käytetään, halusi tai ei.

No, sen raskaustestin jälkeen naputtelin edelliset menkat raskauslaskuriin. Silmät meinasi pudota päästä, kun tuloksena oli laskettu aika kolme (3!!!) päivää ennen kuin taapero täyttää kolme. Ohoh. Kuumottava ajatus, että voiko olla!

Vau. Vaikka samallla oli toki myös ajatus, että menisikö tämäkin raskaus kesken. Tuota äitiysraha-asiaa ryhdyin uudestaan miettimään vasta lähempänä ultria.

Jännitti, mihin suuntaan laskettua aikaa heiteltäisiin ultrassa. Sehän voisi liikkua vielä mihin suuntaan vain, on noita aiemminkin muuteltu. Nt-ultrassa laskettua aikaa aikaistettiin viidellä päivällä. Pieni helpotuksen huokaus jo tässä kohtaa.

Odotin kuitenkin rakenneultraa, että vieläkö se päivä liikkuisi siitä. Vaikka yleensähän sitä ei montaa kertaa kovasti venkslata, kai. Rakenneultra oli tällä viikolla. Laskettuaika pysyi edellisen ultran mukaisessa. Vauvan arvioitu saapumisaika on siis kahdeksan päivää ennen kuin isompi täyttää kolme.

rv22 ja pallomaha. Joo, ei ole mahan koko pienin tässäKÄÄn raskaudessa :)

Varmistin vielä Kelaltakin, että riittäähän, että se laskettu aika on alle kolme vuotta, vai pitääkö vielä jännitellä, milloin vauva syntyy. Onneksi se on vain se laskettu aika, ei siis tarvitse jännittää asiaa. Edellistä kun piti odotella pitempi tovi syntyväksi, lasketun ajan jälkeen :D

154 päivän rajakin ylittyy juuri, eli seuraavassa neuvolassa saakin sitten sen raskaustodistuksen Kelaa varten. Pieniä etappeja, joista jokainen tuntuu merkitykselliseltä ja hyvältä. Muutenkun tämä raskaus tuntuu menevän kovin hitaasti, ihan kuin olisin ollut jo pari vuotta raskaana!

Aika ihanaa, kun pystyy jo ajatella tulevaa ja lokakuu sekä vauva tuntuu koko ajan konkreettisemmalta :) 

Kurkkaa edellinen raskauspostaus täältä.

Ajantasaisimmat raskauskuulumiset löytyvät Instagramin puolelta, tule sinne!

Seitsemän koiraveljestä - lasten näyttely Päivälehden museossa

Tällä viikolla on ollut ihanan kesäinen olo, ja ollaan lasten kanssa seikkailtu monessa paikassa. Tänään käytiin kurkkaamassa myös Seitsemän koiraveljestä -näyttely Päivälehden museossa.

Oltiin museossa jo heti aamukymmeneltä, kun ovet avattiin. Muut museovierailijat eivät tainneet vielä olla hereillä, saatiin ihan omassa rauhassamme kurkistella koiraveljesten elämää. Tosin monet kesämenot taitavat olla muutenkin vasta alkamassa pikkuhiljaa, onhan tämä kesän ensimmäinen viikko, ja vasta alku rajoitusten lievennetyksissä.

Mauri Kunnaksen monet kirjat ovat nejävuotiaalle tuttuja, mutta Seitsemää koiraveljestä meillä ei ole tainnut olla lainassa vielä. Se ei kuitenkaan näyttänyt haittaavan, näyttelystä tuntui saavan paljon irti muutenkin.

Neljävuotias, tai no, vajaa viisivuotias on jo niin "iso", että tykkää tietää asioiden taustoja, ja seinillä olevia infojakin jaksaa ja jopa haluaakin kuunnella. Avaa kyllä taas paljon uusia mahdollisuuksia! Itsellekin tuli niin hyvä mieli lapsen innostuksesta.

Kaksivuotias ei ollut ihan niin mukana menossa, häntä jännitti näyttelyn äänitehosteet, mm. sauna, sudet ja vihaiset härät, jotka liittyvät tosiaan Seitsemän koiraveljeksen tapahtumiin. Siltikin hän oli lähtiessä suunnittelemassa jo uutta vierailua, eli ehkäpä traumoilta kuitenkin vältyttiin :D

Hevoskyydillä päästiin susia karkuun, koiraveljesten tyyliin :)

Päivälehden museo on hyvällä paikalla, Helsingin rautatieasemalta taitaa olla kävelymatkaa seitsemänsataa metriä. Seitsemää koiraveljestä pääsee ihmettelemään vuoden loppuun asti, eikä Päivälehden museoon ole pääsymaksua. Käykäähän kurkkaamassa!