Raskauden käsittely keskenmenon jälkeen ja merkityksellinen käynti nt-ultrassa

Joskus eteen tulee kohtaamisia, joista tietää, että ne ovat tavallaan itselle räätälöityjä. Joita vielä jälkeenpäinkin muistelee. Yksi sellainen oli nt-ultra jokunen viikko sitten.

Tämä on neljäs raskauteni. Ultrakäyntejä on siis jokunen takana. En enää muista sitä, millä tapaa ensimmäisen raskauden ultrakäynnit jännittivät, mutta tämä viimeisin on tuoreessa muistissa, ja tämän haluan tallettaa.

Keskenmenon jälkeen suhtautuminen omaan raskauteen on ollut erilaista kuin ennen sitä. Ehkä jollain tapaa ensimmäisen raskauden suuntaista, kun ei vielä tiennyt, mitä odottaa. Tai ainakin itselläni oli silloin aika epätodellinen olo raskaudesta, se ei tuntunut konkreettiselta, eikä ainakaan samalta kuin seuraava raskaus. Lähinnä huvitti ne "miltä nyt tuntuu, susta tulee äiti!", kyselyt. Ei oikeastaan tuntunut miltään, kun ei ollut vielä kokemuspintaa asiaan.

Toisessa raskaudessa ja kolmannassa, keskenmeennessä, se oli erilaista. Oli jo ollut raskaana , niin mielikin oli heti alusta asti helposti mukana raskaudessa. Koin vahvaa tunnesidettä vauvaan jo aika lailla heti, kun raskaudesta tiesi. Se on aika ihanaa. Sitä kaipaan.

Ajattelenkin, että toisen lapsen kohdalla oli helppoa tulla äidiksi uudelle pienelle. Siihen sujahti vaan. Ei tarvinnut miettiä, millainen on äitinä, tai tekeekö asioita oikein tai väärin. Monella äidillä taitaa olla aika samantyylinen kokemus. Myös raskausaikana sama, pienet kolotukset ja vaivat eivät aiheuttaneet ajatusta, että raskaus menisi kesken.

Sitten taas tämä raskaus. Neljäs (!!!!). Sitä elää kirjaimellisesti vain päivän kerrallaan. Joka ilta kiitollisena hengähtää ylöspäin ajatuksen siitä, että raskaus jatkuu ja taas on yksi päivä tätä raskautta eletty.

Kun plussasin, ostin kirpputorilta (suht kalliin) merkkiharson. Tosi kauniin, kukallisen. Tavallaan itselleni toivoa luomaan. Ajatuksena se, että se on jotain konkreettista, että tämä raskaus oikeasti tapahtuu ja että mun on uskottava siihen.

Koin, että tarvitsin tuollaisen tuuppauksen. Muuten en ole ostanut mitään, enkä pitkään aikaan vielä ole ostamassakaan, koska tosiaan, päivä kerrallaan. Ja onhan meillä jo kaikenlaista omastakin takaa.

Nt-ultra

Se ultrakäynti. Ajeltiin koko perhe Helsingin keskustaan, jossa tämän alueen raskausultrat ovat keskitetysti. Muut jäivät autoon odottamaan. Poikkeusolojen takiahan mieskään ei tosiaan saa tulla ultraan mukaan.

Ultraava kätilö oli katsonut tiedoistani historiaani. Edellinen keskenmeno tätä käyntiä vastaavilla viikoilla. Hän kysyi, millä mielellä tulen. No kieltämättä hitusen jännittävällä mielellä.

Vauvalla kaikki oli tässä kohtaa hyvin. Sehän se tärkein on. Kätilön kohtaaminen ja lempeys ovat kuitenkin ne, jotka tuosta käynnistä jäivät mieleen, jotka kantavat. En itse avautunut ajatuksistani sen enempää, mutta ultratessa hän jutteli. Sanoja, jotka tiedän, mutta joiden kuuleminen silti merkitsee.

Kun on kokenut keskenmenon, voi olla vaikea luottaa raskauteen tai siihen, että saa vauvaa. Raskaus keskenmenon jälkeen on erilaista, se ei ole enää samaa. Perheille, äideille keskenmenot voivat olla kamalia, tosi rankkoja, vaikka ovatkin yleisiä. Välillä mietin, tulevatko äidit oikealla tapaa kohdatuiksi keskenmenon jälkeen? 

Näin hän puheli. Ja muutakin, mutta tämä se oleellisin sisältö. Se, kun tuli kohdatuksi, vaikka en ollut ajatellut, että keskenmenosta juteltaisiin. Olen toki keskenmenoa käsitellyt, eikä se ole enää pitkiin aikoihin ollut kipeä möykky, mutta on se silti väistämätön osa historiaani, joka vaikuttaa. Tuo kohtaaminen oli merkityksellinen. Ja se, että hän mietti juuri tuota kohdatuksi tulemista.

Tavallaan se paikkasi sitä, jota vaille koin jääneeni kesällä. Silloin ei todellakaan tullut kohdatuksi, piti soitella useampi puhelu, kunnes lopulta ohjattiin ehkäisyneuvolan puhelinvaihteeseen (oikeasti. Se tuntui loukkaavalta), jota kautta sain lähetteen labraan raskaushormonin mittaamiseen. Siinä kaikki. Ei pahoitteluja, ei kenenkään kohtaamista. Labrakäynti kaksi minuuttia ja ehkäisyneuvolan "otamme yhteyttä, jos arvossa on jotain poikkeavaa" katsottiin tarpeelliseksi kohtaamiseksi.

Työntekijälle rutiinia, minulle paljon enemmän. Kiitollinen jokaisesta työntekijästä, joka kohtaa asiakkaat sydämellä.

Nyt elellään raskausviikkoa viisitoista. Toinen kolmannes.

Aikamoista! Ihanaa.

Tämän raskauden edelliset ajatukset löytyvät täältä:

Sittenkin raskaana

Raskaana korona-aikaan

Alkuraskaus ja varhaisultra

Tule mukaan myös arkeen Instagramiin, se löytyy täältä!