Aika ajoin keskustelupalstoilla törmää aiheeseen työttömyyspäiväraha ja lasten kanssa kotona oleminen. Äidit kyselevät, onko joku ilmoittautunut työttömäksi etuuksien tähden, vaikka toiveissa onkin vielä hetki taloudellisesti sinnitellä lasten ollessa kotihoidossa.
Eli siis, olla työttömän statuksella "pelkän" kotivanhemman sijaan, ja siksi saada myös kyseisiä etuuksia. Ja pelko persiissä odotella, kutsuuko joku töihin.
Riippuu keskustelupalstan ryhmästä, millainen keskustelu siitä muodostuu. Toisissa ryhmissä saa käsityksen, että se on ihan käypä menetelmä, jos ei ole työpaikkaa, johon palata. On työtön, vaikka sinällään ei oikeasti haluaisikaan töihin.
Joissakin ryhmissä taas näistä keskusteluista tulee mylläkkä, joissa kerrotaan, ettei kannata tehdä lapsia, jos ei ole varaa niihin. Ja että meillä sentään Suomessa on niin hyvät etuudet, äitimammat elävät täällä ihan herroiksi kotona, toisten rahoilla.
Mutta miksipä he eivät hakisi tätä etuutta, kun siihen kuitenkin työttöminä ovat aivan yhtä oikeutettuja kuin muutkin työttömät? Jos töistä kieltäytyy, tuleehan siitäkin sanktionsa kuten muillekin. Tämä ei ole mikään kehotus, että tehkää kaikki nyt tuolla tavoin, vaan pohdintaa tilanteesta.
Ei töitä tarjolla, kallis varhaiskasvatus ja veroroposet
Tiedän ihmisiä, jotka ovat onnellisia siitä, että heidän paikkakunnallaan ei ole töitä tarjolla, vaan he voivat olla työttömän statuksella kotona lasten kanssa. Itsehän olen valinnut sellaisen alan, jossa työttömyyttä ei ole luvassa, joten tällainen ei edes onnistuisi. Päiväkodit huutavat tarvetta opettajille, ja täällä minä, yksi sellainen, pidän ammattitaitoni kotona ja keskityn omiin lapsiini. Kamalan itsekästä ja laiskaa, eikö?
Syksyllä mietinkin, kuinka ainakin minun alallani (lastentarhanopettaja/ varhaiskasvatusope) valtion saamat verot palkastani eivät todellakaan korvaa niitä kuluja, joita lasteni päivähoito valtion kassaa kuormittaisi. Päivähoitomaksuthan ovat Suomessa todella edullisia siihen nähden, mitä ne oikeasti valtiolle kustantavat. Ja toki ihan hyvä niin.
Eli tavallaan sekä säästän valtion rahaa, että tuhlaan sitä. Riippuu keneltä kysyy. Lisäksi ainakin lusmuilen kotona, teen hallaa tulevalle eläkkeelleni, lapseni eivät pääse itsenäistymään ja niin edelleen. Niin ja hei, työpaikkoja syntyisi lisää, kun laittaisin lapset päivähoitoon. Sekin vielä. Paitsi ai niin, niistä varhaiskasvatuksen opettajista on edelleen jo ennestään pulaa.
Päivähoito on naisten vapautus!
Sehän se päivähoidon ajatus on ollutkin, vapauttaa kaikki naiset työelämään, ettei kenenkään tarvitse jäädä kotiin. Syrjäytymään, laiskottelemaan, köyhyysloukkuun, nyrkin ja hellan väliin, repimään hiuksia päästään, jäämään paitsi huikeasta uranäkymästä, elämään kuin 50-luvulla? Ja siinähän on onnistuttukin, tosin nyt sinne kotiin ei saisi jäädä, vaikka haluaisi.
Kun eläkejärjestelmä luotiin, määriteltiin se, mitä pidetään arvokkaana, mistä kannattaa maksaa eläkettä. No työssäkäymisestä tietenkin, mistäs muusta? Typerä kysymys! Eihän omien lasten kasvattaminen ole työtä, miksi siitä pitäisi maksaa tai arvostaa?
Nykyään onneksi tämäkin on muuttunut sen verran, että myös vanhempainvapaan ja kotihoidontuen ajoilta kertyy hitusen eläkettä. Ajatella. Eteenpäin ollaan siis menty, ja pienen murusen verran kuitenkin arvostusta löytyy.
Meillä on Suomessa verrattain todella hyvin asiat, kun vanhempainvapaasta maksetaan ja myös kotihoidontuki on useamman satasen verran kuussa. Siihen asti, kun lapsi täyttää sen kolme vuotta. Se on viimeinen hetki ulkoistaa lapsi päivähoitoon, sillä sen jälkeen tästä kunniattomasta lorvailusta ja nysväilystä ei enää makseta roposia.
Samalla kun naiset vapautettiin kodin kahleesta ja ovet työelämään avattiin, miesten ja naisten välisiä palkkaeroja ryhdyttiin kuromaan umpeen. Kun molemmat vanhemmat olivat työelämässä, ei ollut tarvetta enää miesten suuremmille, perheen elättäjän palkoille, vaan alkoi tasa-arvon tavoittelu.
Sen, kaiken hyvän sivutuotteena pitempi kotona olo on taloudellisesti haastavaa. (Niin jotta älä nyt lue tätä niin, että mä en pitäisi nykyaikaa hyvänä :D Kaikissa asioissa on vaan myös ne toisetkin puolensa) Kyllä, osa vanhemmista edelleen haluaisi olla kotona lastensa kanssa. Pitemmällä kotona ololla en tarkoita sitä vuotta tai kahta. Koen sen lyhyenä aikana.
Ei kotihoitoa muutenkaan pidetä enää ihanteena, kun on ryhdytty ajattelemaan, että varhaiskasvatuspalvelut ovat lapsen oikeus, ja puhutaan siitä, minkä ikäisenä viimeistään lapsen olisi niihin päästävä. Joissain kunnissa on jo tarjolla kokeiluna ilmainen viskari, eli viisivuotiaiden päivähoito. Eskaristakin tuli velvoittava vuonna 2015, vaikka edelleenkään se ei ole pakollinen.
Oman ikäluokkani joukosta läheskään kaikki eivät ole käyneet esikoulua. Itse kävin eskarin kerhossa, eli kaksi kertaa viikossa meillä oli kerhossa pieni eskarihetki, jolloin menimme toiseen huoneeseen eskarikansioiden kanssa.
Aika moni vanhempi edelleen haluaisi elää kotiarkea lapsensa kanssa
Sitä, että haluaa omien lapsiensa arjen, suurimman kasvatusvastuun ja muun, katsotaan helposti kieroon. Onko tuo vähän höpsähtänyt, miten se noin ajattelee? Ja moni kokee sen myös uhkana, aivan kuin se olemassaolollaan samalla arvostelisi muiden valintoja. Vaikka muiden perheiden valintoihin se ei liity millään tapaa.
Milloin lasten vanhemmista tuli epäkelpoja kasvattajia, ja alettiin ajattelemaan, että vain vieras ihminen tittelin kanssa voi kasvattaa tasapainoisen, taidoiltaan ikätasoisen ja kouluun kelpaavan lapsen?
En aina ole halunnut lapsia. Sitten kun käänsin kelkkani, tajusin myös, että ei kuulosta itselleni mielekkäältä, että ensin "tekee" lapsia, ja sitten joku muu saa viettää enimmän ajan heidän kanssaan varhaislapsuudessa, kasvattaa ja opettaa pienestä asti. Lohduttaa, lukea, hupsutella, peitellä päiväunille. Viettää suurimman osan heidän hereilläoloajastaan.
Onko se niin väärin, että haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa lastensa kanssa, niiden, joita on niin kovasti ensin toivonut ja odottanut? Että kyllä, ymmärrrän hyvin teitä, jotka olette ilmottautuneet työttömiksi yhteisen ajan toivossa, jotta taloudellisesti pärjäisi vielä hitusen pitempään kotona. Ei, se ei ole tukien väärinkäyttöä, koska ei niitä tukia saa kuin vain oikeasti työttömät, oli motiivi sitten mikä hyvänsä.
Tämä paatos siis lähti ajatuksesta: Mitä tapahtuu, kun nuorin lapsi täyttää sen kolme vuotta? Entä jos haluaakin mahdollistaa lapsille edelleenkin kotona kasvamisen? Se mikä oli ennen automaattisin valinta, onko sellaista valintaa enää olemassa? Jos on, tarkoittaako se kädestä suuhun elämistä?
Ja no, miksi kukaan haluaa olla kotona pitempään? Itse olen todennut, että nämä oikeasti ovat ne parhaat vuodet. Nämä, joita elän juuri nyt. Ihania, palkitsevia ja rikkaita, vaikka eivätkään taloudellisesti. Sisältörikkaita, mittaamattoman arvokkaita. Minun lapseni lapsuus ei ole korvaamaton sille päiväkodin työntekijälle. Hänelle lapseni on vain yksi lapsi muiden joukossa.
Lue myös:
Tule mukaan myös Instagramiin, löydät meidät nimimerkin @iloelolaura takaa!
Muistan, kun kuopus oli kaksi, niin mietin noita samoja asioita. Mietin, kuinka pystyisin jäämään kotiin tai järjestämään muutoin lapsen kotihoidon sitten, kun kuopuskin on kolme. Arki päivähoitoineen vaikutti lohduttomalta ja kiireiseltä, ja enhän mie näkisi lapsiani enää ikinä kun olisin päivät töissä ja he hoidossa.
VastaaPoistaJonkinlainen yrittäjyys (kotona tehtävä työ tai iltaisin/viikonloppuisin tehtävä keikkatyö) tulivat mieleeni. Mietin sitäkin, jos elelisimme sitten vain miehen palkalla, mitä se vaatisi: elämisen kulut pitäisi saada pienemmiksi, mutta pariksi vuodeksi se olisi kyllä onnistunut vaikka talon myymällä ja vuokralle muuttamalla (tietysti tämä ei ole kaikille vaihtoehto asuinpaikka kunnan hintatason tai puolison tukien takia, tai koska sitä puolisoa ei ole). Mietin myös opintoja: monenlaisia opintoja voi suorittaa (ainakin valtaosin) etänä,ja nostaa opintotukea. Perhepäivähoitajaksi tai sijaiskodiksi meistä ei ole olisi. Tosin jossain kohtaa uutisoitiin, että vanhuksille kaivattiin sijaiskoteja muutamaksi tunniksi arkipäivällä esimerkiksi omaishoitajien menojen takia, se kuulosti eniten omalta jutulta.
Kaikista noista vaihtoehdoista alkoi kuitenkin tuntua selkeimmältä ja helpoimmalta, että menisin nyt vain sinne töihini. :D Ja kun kuopus alkoi lähestyä kolmea, alkoi ratkaisu tuntua hänenkin kannaltaan ihan oikealta, leikit, muiden lasten touhut ja aktiivisuus ympäristöä kohtaan muutenkin alkoivat olemaan ihan erilaisia kuin aiemmin. Hän aloitti päiväkodissa neljä päivää viikossa pari päivää yli kolmevuotiaana ja hienosti on mennyt, hän nauttii. Tottakai lapset ja päivähoidon aloitukset ovat aina erilaisia, mutta meillä kaikki järjestyi oikein hyvin vaikka muutama kuukausi aiemmin mietin sitä, että myyn kotimme, että voin jäädä lasten kanssa kotiin.
Olen löytänyt tästä "uudesta" arjesta valtavasti hyviä puolia ihan koko perheelle, myös itselleni, vaikka aiemmin olin ihan varma, ettei niitä ole kyllä yhtäkään. Paitsi palkka. Joka on pieni. Valitettavasti en voi luvata, että hei, kaikille käy näin, mutta niin _voi_ käydä. Ja jos ei käy, niin sitten kokemusta viisaampana etsimään uusia ratkaisuja.
Mutta mutta, miksi siitä ei makseta, että hoitaa yli kolmevuotiasta (tai useampaa) kotona, mutta työttömyydestä maksetaan.. Se on kyllä mielenkiintoinen ja monitahoinen aihe. Olen kyllä itse todella kiitollinen, että se raja nykyään on se kolme vuotta, eikä sitä lastettu kahden vuoden tienoille, kuten pari vuotta sitten hallituksen tehdessä budjettia peloteltiin. En kamalasti kirjoittele politiikasta, mutta aina välillä mietin, että perustulo voisi olla oikein hyvä ratkaisu esimerkiksi juuri näihin lasten kotihoito-ongelmiin. Koska miun käsityksen mukaan näissä ei ole syy tästä (Milloin lastenvanhemmista tuli epäkelpoja kasvattajia, ja alettiin ajattelemaan, että vain vieras ihminen tittelin kanssa voi kasvattaa tasapainoisen, taidoiltaan ikätasoisen ja kouluun kelpaavan lapsen?) vaan siitä, että ne vanhemmat on saatava sieltä kotoa lasta hoitamasta töihin maksamaan veroja ja kerryttämään eläkettä. Tottakai tässä yhteydessä puhutaan lasten oikeudesta oppimiseen ja varhaiskasvatuksen hyvistä puolista (joita tietysti myös on, ei sillä), mutta valitettavasti se taitaa olla niin, että raha se maailmaa pyörittää.
Mie oon tainnut miettiä nää kaikki reilut neljä vuotta tätä samaa asiaa :D Toki se on nyt konkreettisempi itselle, kun vauvaa ei ole saapunut, mutta kuopuksen 3v häämöttää.
PoistaTöihin meno sinällään on yksinkertaisin, tietyllä tapaa helpoin ratkaisu. Meillä kuitenkin mietitään muuta, ei tunnu omalta tuo :) Mutta niinkuin sanoit, onneksi joka tilanteesta löytyy loppupeleissä niitä hyviä puolia :)
Joo, kaksi vuotta olisi kyllä kamala. Ne on ihan pieniä tirriäisiä, kolmevuotiaat on sentään siihen verrattuna ihan eri kaliiberia!
Tuon raha- ja eläkeasian lisäksi oikeesti noita tutkimuksia välillä pilkahtelee, että kotihoito olisi jollain tapaa ongelmallista, mutta varmaan juuri se raha taustalla, että saadaan sillä asialla potkittua vauhtia kotimammojen persauksiin :D
Tarkennan vielä, että miun töihinpaluu oli helpoin ratkaisu _meille_. Miehen työkuviot ja tukiverkoston puutteen huomioiden kaikista muista vaihtoehtoista olisi koitunut meille, myös lapsille, enemmän stressiä kuin siitä, että heillä on yksi päivähoitopaikka ja miulla yksi työpaikka. Mutta, olen ihan varma, että asiat aina järjestyvät kun pitää oman tärkeysjärjestyksen selkeänä mielessä!
PoistaYmmärsin! :) Niinpä, asioilla on tapana järjestyä. Klisee, mutta totta :)
PoistaPakko ottaa kantaa tuohon eskari juttuun. Meillä kolmesta lapsesta yksi on sen ikäinen, että on käynyt eskarin. Eskari on mielestäni tosi tärkeä vaihe ennen koulun alkua. Eskari valmistaa kouluun eikä se nykyisin ole sitä, että tehdään viikossa pari tuntia eskaritehtäviä, vaan siellä on äikkää ja matikkaa yms. No ehkä tiedätkin hyvin, kun olet päiväkodissa töissä:) itse kannatan sitä, että oppivelvollisuus alkaisi Viskari ikäisenä, se ehkä voisi tasata ekaluokan huimia tasoeroja lasten kesken. Ja tämä kommentti siis on pelkästään ihan hyvällä, ymmärrän tekstin pointin hyvin :) T. Sari / pikkuleijonatblogi
VastaaPoistaJoo, olin muutaman vuoden juurikin eskariopena ennen äitiyslomalle jäämistä. Valmistaa kyllä, tai ainakin tasaa, sillä niin suuria eroja on kyllä lasten osaamisissa. Toisille eskarissa ei välttämättä tule mitään uutta, toisille se on hurjaa uuden opettelua monessa asiassa.
PoistaMä ehkä itse kallistuisin siihen, että lapsiin panostettaisiin, oli ne kotona tai päiväkodissa/ eskarissa jne. Kaikissa päiväkodeissakaan ei valitettavasti ole kova taso, osassa taas ihan huippua, monipuolista ja suunnitelmallista menoa.
Ehkä olisin voinut kirjoittaa enemmän ajatuksia tuon oman aikani kerhoeskarin takaa, mutta ajatus pyöri jo muissa :) Silloinkin osa olisi tarvinnut enemmän, ja osa ei. Olisi ihanaa ja ideaalista, jos toiminta olisi aina jokaista lasta eteenpäinvievää, mutta taitaa olla haave vain.. :)
Nyt kun esikoinen meni kouluun, niin omat ajatukset varhaiskasvatusta kohtaan on muuttuneet. Meillä esikoinen oppi lukemaan jo 5v, joten eskaritehtävistä ei ollut hänelle sellaista vaikka lukemistaitoon valmistavaa iloa, mutta eskarissa opitaan myös niitä tosi tärkeitä itsenäisiä taitoja ja ryhmässä olemista yms, mitä kotona ei voisi oppia. Koulussa yhtäkkiä pitää osata tosi paljon huolehtia asioista eikä aikuinen ole katsomassa perään. Eskariahan on se 20h/vko, joten vaikka muuten olisi kotihoidossa silloinkin vielä, niin eskari vie 4h/päivässä. Sen ikäinen kaipaa jo ikäistään seuraa ja meillä ainakin E:lle eskarissa oli parasta, kun sai leikkiä ja käydä retkillä oman ikäisten kavereiden kanssa. Heillä esim oli usein esim metsämatikkaa ja kävivät paljon retkillä.
PoistaKiva kuulla, että teillä on mennyt mukavasti :) Onneksi koulun alkaessakin ymmärretään kyllä, että koulu on kuitenkin muutos lapselle, vaikka eskari onkin takana. Ei lapsilta onneksi vaadita täydellisyyttä koulunkaan puolella.
PoistaJa kyllä, eskarin mahdollisesti tuomat valmiudet ovat itselleni kyllä hyvin tuttuja, kuten aiemmin jo mainitsin :)
Kyllä kodinhoidon tuet on niin pieniä että sen takia monet joutuu lähtemään töihin vaikka halua olisi kotiin jäädä lasta hoitamaan, valitettavasti. Meillä homma järjestyi niin että lähdin osa-aika töihin lapsen ollessa alle 1v. Lapsi jäi kotihoitoon, sillä tein viikolla iltavuoroa, mies aamuvuoroa ja lähellä asuva mummo hoiti pari tuntia minä vuorojen vaihdon välille jäi. Lapsi nyt 1,5v ja edelleen sama meininki jatkuu ��, tosin minun työtunnit nousseet 50%:sta 80%:in. Viikonloppuisin on tehtävä töitä, silloin tosin aamuisin usein. Näin olen voinut olla lapsen kanssa kotona ja tehdä töitä, mutta toki perheen yhteinen aika kärsii tästä järjestelystä. Taloudellisesti ihan ok kannattavaa, sillä lapsesta saa kodinhoidon tuen lisäksi joustavan hoitorahan kun ei tee täyttä työaikaa. Vaatii myös joustavan työnantajan mille tämä järjestely sopii.
VastaaPoistaNiinpä, valitettavasti. Hyvin olette saaneet paletin toimimaan! Tuo on ihanaa, jos on mahdollista tehdä osa-aikaista! :)
PoistaHyvä teksti ja oon täsmälleen samaa mieltä!
VastaaPoistaKaikki eivät koti- ja päivähoitoa koe ehkä samoin, mutta pidän niitä, kuten monia muitakin asioita omina valintoina. Jotkin valinnat ja haaveet ehkä maksavat hiukan enemmän kuin toiset, mutta ainakaan itse en koe että olisin joutunut luopumaan kotona olemisen vuoksi juuri mistään. Vaikka tosiasiassa olen joutunut melkoisesti laskemaan kulutustasoani.
Minusta tuntuu todella oudolta että haluaisin lapsen, saisin lapsen ja sen jälkeen menisin töihin antaen lapsen muiden hoteisiin. Ajattelen asian jokseenkin niin, että töitä ehtii tehdä kyllä hautaan asti, mutta lapset ovat pieniä vain kerran. Siispä olen kotona ihan niin kauan kuin miehelleni sopii - ja hänen mukaansa sopii kauan :D Tämä on minulle erittäin arvokasta aikaa, niin arvokasta että olen valmis tinkimään talousasioista vielä vaikka reilummin enemmän, jos tarvis.
Päiväkodeissa ei myöskään oman lyhyen työurani aikana tehty mitään niin spesiaalia, mitä en kotona voisi tarjota. Senkin suhteen tuntuisi hölmöltä laittaa lapsi päiväkotiin. Ilokseni täällä "keskellä ei mitään", on kuitenkin tarjolla perhekerhoa, ikäryhmien kerhot ja pyhäkoulua ym joka lähtöön. Ei siis ole pakko pitää lasta "vain kotona", vaan on mahdollista harrastaa monenmoista vauvauinneista muskareihin, jos haluaa.
Valinta- ja asennekysymyksiä siis, niin kauan kuin ei ole taloudellisen tilanteen vuoksi aivan pakko. Ja toivottavasti sellaista pakkoa ei tulisikaan ♥ Osaltaan asennoitumiseeni vaikuttanee se, etten ole itse lapsena ollut päiväkodissa. Ja mies piti kotona olemistani ihan itsestäänselvyytenä (toki saisin mennä töihin, jos haluaisin), sillä hänkään ei ole ollut pienenä päiväkodissa :)
Kiitos :) Tuo on totta, eri haaveilla ja valinnoilla on eri hinta.
PoistaMulla on sama ajatus, kaiken tämän henkisen prosessin jälkeen (vanhemmaksi tulon prosessointi), että sitten menisikin vain heti töihin ja joku muu ottaisi kopin niistä omista lapsista. Enkä siis mitenkään kritisoi muiden valintoja, vaan ihan omaa elämääni mietin vain.
Ihan kuin olisi omaa käsialaani. Terveisin 10kk pojan lastenhoitaja äippä, jonka äippäloma vaihtuu ens viikolla hoitovapaaseen. Tulot putoavat kyllä aivan onnettomaksi, mutta tarkoitus on töihin palata vasta kesäkuun lopussa 2022. Poika alkaa olemaan sen ikäinen, että sen kanssa voi jo puuhastella vaikka ja mitä. Ai kamala, jos sen puuhastelun saisi suorittaa joku muu, samalla kun itse puuhastelen saman ikäisten kanssa jossain muualla. Ei päiväkoti huono paikka pienille ole ja varmana on monelle perheelle oikein hyvä ratkaisu. Itse kuitenkin haluan nauttia oman lapseni kasvun seuraamisesta. <3
VastaaPoistaHyvin samanlaiset ajatukset meillä näköjään! :) On nämä vuodet tosiaan niin korvaamattomia. Ihania yhteisiä hetkiä teille!:)
Poista