Riippuvuus, joka vaikuttaa elämään ja terveyteen. Sokeri.

Istun taapero sylissäni. Hänellä on kädessään maissinaksuja, joita hän mutustelee hiljaa. Isompi lapsi on vielä päiväunilla. Itse imeskelen suklaapalaa, joka oli vain pakko saada. Tällainen hetki meillä oli lapsen kanssa pari viikkoa sitten. Aika tavallinen hetki, mutta sinällään ärsyttävä sellainen.

Sokeri on tuossa hetkessä se ärsyttävä osuus. Alkuvuodesta minulla oli pitempiä sokerittomia pätkiä. Ne oli aika ihania. Kroppa toimi paremmin, pää oli selkeämpi, ei turvottanut ja niin edelleen. Pätkiä ne olivat siksi, että aina välissä oli jotain juhlimisen aihetta, jolloin tuli tankattua koneistoon sokeria. Ajatuksen tasolla sitä haluaisi olla ottamatta sokeria, mutta mieli on heikko :D Kotona on helpompaa olla ilman jatkuvaa sokerin syöntiä kuin sosiaalisissa tilanteissa.

Vaikka sokerin kanssa ei lähtisikään mopo käsistä, sokeriviekkarit olen lähiaikoina saanut aika pienestäkin. Ihan jo tyyliin sellaisesta, että kylässä pulla ja keksi, seuraavana päivänä kaksi palaa suklaata. Sitten sitä jo kolisteleekin kaappeja, että mitä herkkua olisi, ja määrätkin kasvavat.

Kuin huumetta?

Ja uusi sokeriton pätkä saa taas alkaa. Se vaan ei ole aina niin helppoa. Minulle sokeri taitaa toimia vähän huumeen tavoin. Kun on putki päällä, sitä on pakko saaada. Edes vähän. Jos ei ole sokeria lähettyvillä, ajatukset seilaavat, siihen, että mistä sitä saisi. Vaikka edes pari palaa suklaata tai muutaman hassun karkin. Ärsyttää, jos ei saa. Kauppaostoksen lomassa sitä saattaa ostaa suklaapatukan tai muutaman karkin.

Sama jatkuu taas. Sokeriannos pitää tyytyväisenä jonkun aikaa, mutta ennen pitkää tarvitsee taas lisää. Kesä meni aika lailla näin. Välillä olin viikon tai parisen päivää ilman sokeria, ja sitten taas sokerielämä jatkui. Vieroitusoireina päänsärkyä, hermostuneisuutta, ärtymystä jne. Ja jos olisikin vain ne vieroitusoireet, eikä se fakta, että valkoinen sokeri on terveydelle haitallista.

Onko sokeri ihan arkipäivää? Kuuluuko se jokaiseen päivääsi?

Kai se sokerillinen elämä on monelle ihan arkipäivää? Kokista silloin tällöin (ei ne kevytversiot makeutusaineineen sen autuaammaksi tee), jogurttia, ketsuppia, kahvipullaa, keksiä, vähän irttareita, suklaata. Jätskiä kun lapset nukkuu. Ja jos ei lapselle uppoa vesi juomiseksi, niin sitten mehua, pääasia että juo jotain? Tätä ainakin usein kuulee. Ja päiväkodissa välipalaksi sokerikiisseliä, aamupalalla puuroa sokerilla.

Kaikki on kyllästetty sokerilla, vaikka sen terveyshaitat ovat tiedossa. Se on ärsyttävää. Jos et halua antaa pienelle lapselle sokeria, olet sokerinatsi, relaa nyt vähän. Ihan kuin se, että joku ei anna pienelle lapselle sokeria, uhkaisi jotenkin niitä, jotka käyttävät sokeria enemmän.

Sosiaalinen sokerinsyöntikulttuuri

Sokeriin törmää joka päivä, mihin sitten meneekin. Perhekerhoissa ja -piireissä on aina jälkkäriä, tai vähintäänkin keksejä. Kyläilykulttuuriin kuuluu monilla sokeriherkut, itsekin niitä tarjoilen, koska mitäpä muutakaan? Työpaikoilla on perjantaipullat, synttäri- ja nimpparinamut ja muut. Kerhoissa ja päiväkodeissa lapset tuovat synttäreinään keksejä, jossain jopa karkkeja. 

Mun sokeritauot romuttuu usein juurikin sosiaalisissa tilanteissa. Se herkuttelu jotenkin kuuluu kirjoittamattomana sääntönä miltei kaikkiin tapaamisiin. Tai ainakin itsellä on sellainen olo silloin, että nam, sokeria, vaikka muina hetkinä sitä ei kaipaisi. Onko se vain opittu tapa? Välillä se jää siihen, eikä pakko saada sokeria -pallo lähde vierimään. Toisinaan se ei kuitenkaan jää siihen, vaan aika nopeastikin muodostuu vieroitusoireita.  

En tykkää!

Kemiallinen ruoka-aineriippuvuus, ei paino-ongelma tai tunnesyöminen

Riippuvuuksista ja addiktioista puhuttaessa meillä Suomessa yleensä puhutaan alkoholista, tupakasta, huumeista, rahapeleistä ja muista. Ihan vaikkapa kahvi, pornon katselu ja shoppailukin voivat olla riippuvuuksia. Kai sitä voi addiktion saada aikaan vaikka mihin.

Sokerista tavallaan kyllä puhutaan, mutta ei ehkä kuitenkaan oteta niin vakavasti, vaikka sen vaarallisuus on tiedostettu jo 70-luvulla. Sokeri on kuitenkin ehkä aikamme vaarallisin huume?

Sokeririippuvuus syntyy helposti. Kemiallinen riippuvuus. Joidenkin mukaan kierre syntyy hormonaalisessa järjestelmässä. Sokerin jatkuva syöminen vaikuttaa kortisolitasoihin.

Ei lapsille sokeria päivittäin

Lapset, niin kuin aikuisetkaan eivät tarvitse sokeria mihinkään. Etenkään teollisia sokerin muotoja. Eikä kyllä hedelmiäkään tarvitse kenenkään syödä kilokaupalla, vaikka niistä vitamiinejä saakin.

En vieläkään oikein ymmärrä ihmisiä, joiden mielestä on ihan ok antaa vähän sokeriherkkuja vauvalle. Vauvavuoden jälkeen kukin tehköön kuten parhaaksi katsoo.

Meillä keksejä tai pullaa on maisteltu siinä puolitoistavuotiaana, muita herkkuja vähän myöhemmin. Edelleenkin mehut kuuluvat vain juhlahetkiin, limsa ja karkit eivät perheessämme näin pienillä lapsilla (2- ja 4-vuotiaat) edes niihin.

Oma sokerilinja jatkossa

En oikein tiedä, mikä se oma sokerilinja jatkossa olisi. Tällä hetkellä on takana taas useita sokerittomia päiviä, viikonloppuna söin juhlissa vihreiden kuulien konvehtiversiota (hyviä) ja suklaakakkua. Pitkään mietin, että maistanko vai en, ja yleensä jos ei ole ennalta päättänyt olla ottamatta, niin kuitenkin tulee syöneeksi. 

En millään lailla kutsu noita hetkiä retkahtamiseksi, koska eihän voi retkahtaa, jos ei ole päättänyt mitään selvää linjaa. Ja retkahtaminenhan enemmänkin kuulostaa siltä, että on menty tavallaan himo edellä, ei tilannetta pohtien. Yllättävän helppo oli kuitenkin lopettaa siihen, kun taas kesällä oli tosi vaikeaa olla ilman. Ennen viikonlopun sokeritankkausta olin ollut viikon ilman sokeria, ja nyt jatketaan taas.

Sen ainakin tiedän, että päivittäin en sokeria halua jatkossakaan käyttää, enkä oikeastaan edes viikottain. Hedelmiä syön silloin tällöin, mutta esimerkiksi teetäkään en juo makeutettuna, hunajallakaan. Moni asia on tottumuksesta kiinni, ja makuaistikin tottuu. 

Minkälainen suhde sulla on sokeriin? Käytätkö päivittäin, vai harvemmin?

Tule mukaan myös Instan puolelle, sinne pääset tästä