Imetysikävä

Ikävä imetystä kohtaan on löytänyt tiensä tänne meille. Se on ajoittaista haikeutta, vanhojen imetyskuvien fiilistelyä, mutta myös välillä ihan fyysistä kaipausta imetystä kohtaan. 

Imetyksen loppumisesta on nyt viisi kuukautta. Esikoisen imetyksen loppumisesta kuopuksen syntymiseen oli nelisen kuukautta. Eli sen jälkeen kun olen ensimmäisen kerran imettänyt, on tämä nyt pisin aika imettämättä. 

En olisi ajatellut, että imetystäkin voi kaivata niin kovasti. Eniten ehkä juuri sitä pienen vauvan imetystä, vauvan tuhinaa ja läheisyyttä. Onhan se melkoista symbioosieloa vauvan kanssa. 

Jonkun verran kaipaan myös kuopuksen imettämistä, onhan hän alle kaksivuotias edelleen. Hassu taapero. Tosin hänen imetyksensä ei pitkään aikaan ollut ollut enää sellaista seesteisen rauhallista. Siltikin se oli yhteinen hetki läheisyyttä.

Sylittely ja muu läheisyys ei ole aivan sama asia 

Sitä on vaikea sanoiksi selittää, mutta ei pelkkä sylittely korvaa imetyshetken läheisyyttä. Se ei ole sama asia jotenkin. 

Omissa ajatuksissani imetys myös liittyy siihen, että perheessä on pienen pieni henkilö, sillä enhän ole koskaan imettänyt esimerkiksi kolmevuotiasta. Toki kolmevuotiaskin on pieni, mutta eri tavalla, kuin vauva. Ehkä se on myös jonkinlaista vauvan kaipaamista kohdallani.

Imetys sitoo äidin vauvaan?

Imetys on sinällään sitovaa, ainakin vauvavuoden ajan. Minusta se ei kuitenkaan ole mitenkään negatiivinen tai raskas asia, vaan aika ihana. Olen vauvavuoden kulkenut vauva kainalossa joka paikkaan. Vauvavuoden aikana olen toki tehnyt pieniä pyrähdyksiä ilman vauvaakin, kauppaan, lenkille tai muualle, tunnin tai parin ajan.

Vauvavuoden jälkeen sitä vapautta olen saanut enemmän, sitä mukaa kun lapsi on kasvanut isommaksi. Oikeastaan vasta silloin olen alkanut sitä enemmän kaivatakin.

Toki osa imettävistä äideistä myös pumppaa maitoa niin, että joku toinen voi antaa sitä pullosta. Itse en ole kokenut tarvetta sille. Eikä se ole myöskään pois isältä. Siitä kirjoitinkin vuosi sitten täällä. Vanhemmuus on paljon muutakin kuin ruokkimista.

Äiti ja isä ovat vanhempina tasa-arvoisia, mutta erilaisia kuitenkin. Hyvä niin. Se, ettei isä imetä ja näin ollen voi ruokkia lasta hänen ensikuukausinaan, ei ole epätasa-arvoa, vaan biologiaa. Isä voi tehdä paljon muuta. Kiintymyssuhteen muodostuminen ei ole siitä ruokkimisesta kiinni.

Äitiys on aika jännittävää. Kasvamista, ja niin monia uusiakin tunteita, laidasta laitaan. Tätäkään en olisi osannut arvata etukäteen, imetysikävää.

Ja ensi kerralla täytyy ottaa sitten vielä enemmän imetyskuvia muistojen tueksi. Etenkin niitä pikkuvauvakuvia, oih. Tai ihan mitä vaan.

Meidät löytää myös Instagramista @iloelolaura ja Facebookista Iloa, eloa! -blogi