Vaikka kaikki on näennäisesti ihan hyvin, olo ei ole aivan entisenlainen. Ei pysty porskuttamaan ihan sata lasissa. Naurattaa, on kivaa ja hauskoja hetkiäkin löytyy, mutta niiden hetkien välisessä olotilassa on se jokin ero entiseen.
Mä koen olevani hyvin positiivinen, energinen ja pirteä. Tai ainakin tavallisesti. Nyt ne välitilat ovat jotenkin matalia, eivät tavoita peruspirteyttä, vaikka eivät mitään pohjamutia olekaan.
En mä keskenmenoa enää ajattele niin usein, ei ole sellainen suru päällä. Ihan tavallinen olo, vaan ei kuitenkaan aivan.
Semmoinen olo, että väsyy helposti. Kun keho väsyy, mielikin on väsynyt. Kuin vähävoimaisuus tuntuisi selkäytimiä myöten. Fyysiset voimat loppuu, mutta koneisto käy vaan, koska sen täytyy. Kun päivää on vielä jäljellä, täytyy toimia. Se voimattomuus jotenkin tuntuu oikeasti selässä asti. Mieli pysyy korkealla silloin, kun siihen on energiaa. En ole aiemmin ajatellut, että pirteyteenkin tarvitsee voimia.
Keskenmenon jälkeen psyykkisiä oireita puolella naisista
Kun googlettelin labratuloksiani (raskaushormoni), eteeni osui tietoa siitä, kuinka keskenmenon jälkeen puolella naisista esiintyy psyykkisiä ongelmia. Ahdistusta ja masennusta lähinnä. Jotenkin tuo tieto tuntui lohduttavalta.
Peilasin itseäni, ja mietin oireitani. Joku minua tuntematon voisi ehkä diagnosoida minulla jonkin sortin ahdistuksen, mutta itse sanoisin, että alakulo ja vaisu olo johtuvat enemmänkin väsymyksestä. Väsymys puolestaan rauta-arvoista, rautavarastoista.
Nyt kun ferritiineistä puhutaan enemmän, on myös tietoa enemmän. Tietoa siitä, että matalien ferritiini-arvojen aiheuttamat oireet ovat helposti tulkittavissa väärin. Rautavarastoista johtuva jaksamattomuus saatetaan diagnosoida masennuksena ja lääkitä sellaisena. Silti jotkut nimittävät ferritiinien mittausta edelleenkin muoti-ilmiöksi. Kuinka kauan menee, että "muoti"-leima häviää, ja ferritiinit muuttuvat tavalliseksi, terveydenhuoltoon liittyväksi asiaksi, normisetiksi? On kyse kuitenkin paljolti elämänlaatuun liittyvästä seikasta.
Sänky ei päästä otteestaan
Sängystä nouseminen tuntuu aamuisin ylitsepääsemättömältä. Ei siksi, etten haluaisi kohdata päivää, vaan siksi, että silmät eivät tunnu aukeavan. Herääminen on hidasta ja tosi inhottavaa. Mä olen aamuihminen, tämä ei ole minulle tyypillistä. Joillekin se kai on tyypillistä, tai sitten heiltäkin on vaan jäänyt ferritiinit mittaamatta ja hoitamatta. Heh.
Toki sitäkään en häpeäisi, jos masentuisi. Mieli voi sairastua siinä missä kehokin. Ja keskenmeno kun oikeasti voi olla ihan jäätävä kokemus. Usko mua. Itselläni väsymys tuntuu kuitenkin olevan fyysistä. Koen, että minulla on henkisellä puolella asiat ihan hyvin. Suren silloin kun surettaa, itken kun itkettää, ja muun ajan elän tavalliseen tapaani.
Mutta kroppani ei herää silloin kun minä herään. Joskus tuntuu, että kroppa herää vasta illalla. Tänään ainakin näin alkuiltapäivästä kroppa tuntuu väsyneen kolottavalta.
Näyttääköhän tällainen ulospäin siltä, että on vain laiska ja saamaton? No, energisempiä aikoja kohti!
Tuuhan mukaan myös Instagramissa @iloelolaura ja Facebookissa Iloa, eloa! -blogi
Toisaalta teillä on ollut isona muutoksena myös muutto, joka varmasti väsyttää. Me muutettiin paikkakuntaa jouluna ja muistan olleeni tosi väsynyt ekat ajat uudessa paikassa, kun koko ajan piti miettiä eri reittejä jne. ja jotenkin oli mielessä koko ajan sellainen muutosprosessi. Muuttoa on joskus jopa verrattu liki läheisen kuolemaa tai avioeroa vastaavaksi kuormitukseksi.
VastaaPoistaMahdollista sekin. Tosin tää oli mun 15. muutto jo, joista lähemmäs 10 taitaa olla aikuisiällä, joista taas viides kaupungin vaihto nyt. Aiemmista en ole ollut väsynyt, mut oonhan mä tässä vanhentunut välissä koko ajan :)
PoistaMie olen miettinyt, että aina ei vain voi olla energinen ja pirteä. Joskus on väsähtänyt ja uupunut ja pitäisi saada elellä omassa rytmissä ja levätä, että voimat tulisivat takaisin : mutta kun kuvioissa on mukana lapset, niin eihän se niin mene, kun heilläkin on omat rytminsä ja tarpeensa.
VastaaPoistaOle armollinen itsellesi, siulla on lukuisia syitä tuntea väsymystä, ja vaikka ei olisikaan, niin silti on oikeus olla joskus väsynyt. Tottakai kannattaa selvittää, mistä väsymys johtuu jos se pitkittyy tai arki tuntuu ihan liian raskaalta, mutta mie uskon, että väsyneemmätkin kaudet vain kuuluvat ihmiselämään niiden enemmän aivotyötä vaatineiden jälkeen.
Ja viisaasti sanottu, että pirteyteenkin tarvitaan voimia. Koska todellakin siihen tarvitaan.
Joo, lasten kanssa ei ihan onnistu perinpohjainen lepäileminen. Syitähän ois toki monia, mut silti mietityttää. Et miks aiemmin ei oo ollut tällaista, vaikka on ollut paljon kaikkea elämän kolhuja? Tällainen väsymys ja alakulo on ollut vain silloin kerran, kun luovutin verta ja sain siitä anemian. Heh :p
PoistaMulla on nyt rv 21+6. Neljäs lapsi. En muista että aiemmissa raskauksissa olisin ollut näin uupunut. Mitään fyysisiä vaivoja ei varsinaisesti ole, mutta hengästyn todella helposti ja koko ajan tuntuu että happi ei riitä. Joutuu jatkuvasti vetämään henkeä syvempään. Eilen ennen jumppaa oli syke 120 ja tuntui että mitähän tästä tulee. Jos joudun seisomaan esimerkiksi jossain jonossa pidempään, niin tuntuu että pyörryttää ja silmissä näkyy tähtiä. Hemoglobiini on ollut ainakin edellisessä neuvolassa hyvä. Hirvittää mitä tästä vielä tulee. Lisäksi pahoinvointi jatkuu edelleen. Kaikissa muissa on loppunut viimeistään rv 15.
VastaaPoistaAuts! Toivotaan et pahoinvointi menis pian ohi! Voimia loppupuoliskolle :)
Poista