Vauvan hautaaminen keskenmenon jälkeen

Olen tätä keskenmenoa, vauvan kuolemaa käsitellyt nyt useamman tekstin verran. Tuntuu, että tämä on ehkä se viimeinen kirjoitus, jonka vielä haluan kirjoittaa aiheesta. Elämä jatkuu, vaikka kauheita asioita välillä tapahtuukin. Viikko sitten käytiin hautaamassa raskausviikolla 11+3 kuollut vauvamme.

Kirjoitus keskenmenosta löytyy täältä, ajatuksia keskenmenon jälkeen tässä, elämän jatkumisesta tässä.

En ole oikeastaan surrut sitä, että raskaus meni kesken, ja että ei ylipäätänsä saatu vauvaa, vaan sitä, että me ei saatu juuri tätä vauvaa. Ei saatu koskaan oppia tuntemaan juuri häntä. Uskon kyllä, että tulen vielä raskaaksi ja saadaan elävä lapsi tai lapsia, mutta eihän se korvaa sitä, että yksi on menetetty.

Varmasti joku ajattelee, että miksi moinen show jonkun kuolleen sikiön vuoksi, niitähän nyt kuolee siellä täällä, niin keskenmenoihin kuin abortoitunakin. Itse en ajattele kuollutta vauvaa sikiönä, vaan vauvana. Pidin häntä kädessäni hetken ajan, ja ihan vauvalta hän näytti. Ja jo ennen tuota tapahtunutta, alusta asti olen ajatellut vauvaa vauvana. Sikiö on itselleni kylmänpuoleinen sana, jonka taakse on helppo unohtaa se, että puhutaan vauvasta.

Hautaaminen ja nimi vauvalle

Viime sunnuntaina oltiin päätetty lähteä iltapäivällä hautaamaan vauvamme rippeet meille tärkeään paikkaan, läheistemme luo. Päivän mittaan mietimme välillä, että joku kasvi täytyisi menomatkalla käydä ostamassa hautaa varten.

Ystävä, joka oli mukanani sairaalassa keskenmenopäivänä, tuli käymään meillä ennen lähtöämme. Hänellä oli yllätyksenä mukanaan puska kevätesikoita, jonka hän oli kaivanut omalta pihaltaan. Vauvalle, hän sanoi. Tuntui hyvältä, merkityksekkäältä. Asia oli ratkaistu näin, ja hänen tuomansa kukka tuntui minusta juuri oikealta ratkaisulta. Kukka ystävältä, joka oli ollut mukana mun hädän hetkellä.

Pakkailimme tavaroita iltapäivän hautaamisvisiittiä varten, kun toinen ystävä kyseli viestillä, oliko meillä joku nimi mietittynä vauvalle. Ei ollut, koska eihän me tiedetty, oliko tytöstä vai pojasta kysymys. Ystävä kehotti miettimään, voisiko vauvalle kuitenkin antaa vaikka jonkun nimen, joka sopii tytölle tai pojalle, kummalle vaan.

En ollut ajatellut asiaa aiemmin, mutta se tuntui järkeenkäyvältä, ja yhtäkkiä tärkeältäkin, oltiinhan menossa vauvaa hautaamaan. Onhan meidän muillakin lapsilla nimi, miksei kuolleella lapsellakin. Autossa oli noin puolisen tuntia aikaa miettiä, mikä me annettaisiin nimeksi.

Mietittiin aluksi tyypillisiä sukupuolineutraaleja nimiä, luontonimiä ja muita. Ne eivät kuitenkaan kuulostaneet yhtään meiltä, joten siirryttiin seuraaviin. Tuntui vähän vaikealta hommalta. Poikien nimiä selatessa silmiin osui nimi, josta saisi tarkoitukseen toimivan lisäämällä siihen yhden kirjaimen perään. Se kuulosti hyvältä, ja ihme kyllä myös miehenkin mielestä. Neljä kirjainta. Ja ajomatkaakin oli vielä kymmenisen minuuttia jäljellä.

Perillä suunnattiin suoraan hautahommiin. Mies kaivoi kuopan, johon kumottiin vauvan rippeet. Ei sitä oikein kauniisti saanut kipattua. Kolmevuotias kysyi, missä se vauva on, kun tossa oli vaan verta. Ei ollut oikein asia konkretisoitunut hänelle vielä, vaan hän odotti täysiaikaisen vauvan kokoista vauvaa haudattavaksi.

Multaa ja kukka päälle. Mietin, että elämä on välillä tosi kovaa. Samalla tunsin surua niiden puolesta, jotka ovat kohdanneet keskenmenon niin, ettei heillä ole elossa olevia lapsia lohtua tuomassa. Ja ne vanhemmat, joilla ei ole samaa jälleennäkemisen toivoa kuin itsellä. En pysty kuin arvailemaan heidän surunsa suuruutta. 

Seuraavana päivänä erään ystävän kanssa juteltiin kaikesta tapahtuneesta. Hän kysyi, mitä valitsemamme nimi tarkoittaa. Kerroin, että siinä kiireessä en tullut tarkistaneeksi nimen merkitystä. Ystävä googlasi asian. Jumalan kaunistus, se oli nimen merkitys. Ohhoh. Se kosketti jotenkin älyttömän kovaa. Mulla on ollut vauvan kuoleman suhteen tosi lohdutettu olo, mutta tästä tuli vielä vahvemmin olo, että vaikka ikäviä asioita tapahtuu, ei olla yksin. Just se nimi, josta me harvinaisesti päästiin yhteisymmärrykseen ja vielä kiireessä, tarkoitti jotain niin kaunista, itselleni merkityksellistä. Vau.

Ensi vuonna samaan aikaan kevätesikot kukkivat taas. 

Keskenmenoon liittyviä pohdintoja löytyy lisää Instagramista @iloelolaura kohokohdista