Vanhin lapseni täyttää syksyllä neljä vuotta, ja minulla lähenee neljän vuoden kotonaolon rajapyykki jo pari kuukautta sitä aiemmin. Nämä neljä vuotta ovat menneet ihan supernopeasti. Varmasti jonkun mittapuulla on jopa kauhistuttavakin ajatus olla neljä vuotta putkeen kotona, olisinhan itsekin ajatellut niin vuosia sitten.
Onneksi elämä kuitenkin voi yllättää, ja olen viihtynyt lasten kanssa. Kotona emme vietä läheskään jokaista päiväämme, eikä jokainen hetki ole aina niin ihanaa ja idyllistä perhemeininkiä. Ei aina voi olla, ja se on ihan ok. Hurjasti enemmän on kuitenkin kaikkea sitä hyvää.
Syrjäytynyt kotiäiti?
Jonkin mittapuun mukaan on varmaan jo täyssyrjäytynyt neljässä kotivuodessa. Tällä hetkellä itsestäni taas tuntuu, että nelisen vuotta on melko vähän kaiken elämän keskellä. Ja oikeasti syrjäytymiseenkin tarvitaan vähän jotain muutakin, kun vain poissaolo palkkatyöstä.
Tokikaan tämä maailma ei arvosta neljää vuotta, tai vaikka kymmenen vuotta kotona ollutta äitiä. Olen hitusen sitä mieltä, että jos joku isäihminen olisi kotona saman verran, niin häntä pidettäisiin sankari-isänä ja tasa-arvon lähettiläänä. Vaikka tokikin osa pitäisi myös täytenä tossuna ja miesvaimona.
Määrittelevätkö työmaailma ja sen ansiot ihmisyyden? Siltä joskus tuntuu. Kotiäitiys ei ole se tavoiteltavin titteli, eikä se herätä yleistä ihastusta kanssaihmisissä, toisin kuin joku upea ura. Jotkut varmaan ajattelevatkin, että kotona olo on tuulahdus vanhasta maailmasta. Ja kyllähän erilaisia mielipiteitä tähän maailmaan mahtuu. Tai ainakin niin kauan, kun jokainen perhe silti saa tehdä omat päätöksensä, ilman että niitä ohjaillaan liikaa "yleisen hyvän", tasa-arvon ja muiden tekosyiden nimissä.
Kotona viihtyminen ja kotona oleminen
On eri asia olla lasten kanssa kotona kuin viihtyä lasten kanssa kotona. Viihtymiseen tarvitaan aika paljon tekijöitä. Yksi iso tekijä on edelleen äitikaverit, toinen on kaikki kiva tekeminen, mitä paikkakunnaltamme lapsille löytyy. Kiitos ystävät, kiitos palvelujen järkkääjät. Meillä kotiarki on ainakin tällä hetkellä sellaista kuin siitä tekee, ja omille jutuillekin on aikaa. Katsotaan sitten uudestaan seuraavan lapsen synnyttyä ;)
Oma kotona olemiseni ei ole ihan heti päättymässä, joten kotiarjen mielekkyyttä tavoittelemme jatkossakin. Esikoisen vauvavuonna multa kysyttiin paljonkin, että milloin lapsi menee päiväkotiin ja minä töihin, mutta nyt ei ole enää pitkään aikaan kukaan kysellyt. Kotona oleminen ei ole mikään kilpailu, eikä sinällään määritä äitiyttäni. Tällä hetkellä on hyvä näin.
Oletko sinä ollut kotona lapsen kanssa vielä vanhempainvapaan jälkeen? Miten siihen ovat muut suhtautuneet?
Hyppää mukaan myös Instagramissa @iloelolaura ja Facebookissa Iloa, eloa! -blogi
Itse lähdin töihin vanhempainvapaan jälkeen. Osalta siksi koska olin alalleni valmistunut muutama viikko ennen pojan syntymistä ja olen alalla, joka muuttuu ja kehittyy vuodessa paljon. Koin tärkeäksi päästä mukaan. Toisaalta siksi,koska kaipasin työelämää ja sen tuomaa vastuuta, uusien taitojen oppimista ( not that you can't learn new things at home,but different things), ja välillä kovaa aivotyötää :D pieni syy oli myös se, että itselläni oli opiskelijana minini äitiysraha ja mun palkka oli korkeampi omissa töisä kun miehelläni, joten puhtaasti talouden tasoittamisen kannalta menin myös töihin.
VastaaPoistaToisaalta siinä kaikessa oli se mahtava puoli että isä sai olla lapsen kanssa vuorostoon puoli vuotta kotona kahdestaan ��hänen sanoin se oli elämän parasta aikaa ��
In conclusion: Kotona viihdyin kovasti, mutta työelämään paluu oli omalta osaltani oikea päätös. Ja jatkossa varmaan vielä kerkee jossain vaiheessa kotonakin taas olemaan ( ehkä siitä sitten nauttii pitempäänkin, kun on työelämässä kerennyt jo useita vuosia taas olla).
Kuulostaa teille sopivalta ratkaisulta :) Opiskelut ja minimiäitiysrahat tuo ihan omat juttunsa, töihinkin varmaan just kaipaa eri lailla kun on vastavalmistunut :)
PoistaItselläni edessä hoitovapaalle jatkaminen kuukauden päästä, vastoin kaikkia suunnitelmia ja toiveita. Katkeroituminen pelottaa, samoin se että kynnys palata työelämään nousee koko ajan.
VastaaPoistaVoi että, voimia sinulle! <3
PoistaMie olen kesäkuussa ollut kolme vuotta kotiäitinä kuopuksen kanssa, ja se on vähän ihmetyttänyt porukkaa, kun ei ole tullut kolmatta lasta: aika usein mennään töihin kun lapsi on kaksi, jos ei tule seuraavaa lasta siihen perään. Muutaman vähän ihmettelevän kommentin olen joskus saanut, mutta yleensä vain lapsettomilta ihmisiltä. Ja omalla alallani pitkä hoitovapaa ei onneksi ole ollut näköjään mikään este tai hidaste, sain uuden työpaikankin tässä vielä hoitovapaalla ollessani vaikka avoimesti kerroin, että olen ollut kohta kolme vuotta kotona ja siksi pihalla uusimmista kuvioista.
VastaaPoistaPitkään kotona lasta hoitaneita pidetään usein jotenkin laiskoina, mutta itse tässä nyt mietin, että hehän sitä sitoutunutta porukkaa ovat, ovat valmiita kituuttelemaan pienemmällä rahalla ja sitoutumaan päivästä toiseen todella vaativaan tehtävään lastensa kanssa kotona. Mitenkään siis niitä vanhempia väheksymättä, jotka lähtevät töihin suoraan äitiys/vanhempainvapaan jälkeen, kumpaankin valintaan voi olla niin monta syytä ja kummassakin on ilonsa ja haasteensa. Ei kai se, miten ihminen haluaa alle kouluikäiset lapsensa hoitaa, tee siitä vanhemmasta mitenkään huonompaa tai parempaa työntekijää tai ihmistä?
Tuo kaksi on varmaan semmoinen "perus" ikä mennä töihin.
PoistaJoo, kotivanhemmathan vaan makailee kotona kaiket päivät ;)
Oon ollu ja kyllä niitä kyselyjä kuuli paljon, jopa painostusta 2.5v jälkeen varsinkin. Mie olisin ollut valmis menemään töihin ku lapsi oli 3 mutta olosuhteiden pakosta olin vielä siihen ku lapsi oli 3v8kk ja silloin oli kyllä jo seinät todella kaatumassa päälle. Ihan ehdoton maksimi. Ja jos vielä joskus lapsen saisin niin tekisin kaikkeni ettei ihan niin pitkään tartteis olla. Työelämässä on yllättävän mielekästä olla 😉
VastaaPoistaJännä että jopa painostusta! Jospa sitten seuraavan selviät lyhyemmällä pätkällä :) Töissä ja kotona olossa on puolensa molemmissa.
PoistaOon kans miettinyt, et millasta olis olla kotona, jos olisi yksi lapsi, ei useampaa. Oon ihan tyytyväinen, että näitä on useampi, tuo eri lailla vaihtelevuutta päiviin :)
Niin tuskin on ikinä toista tulossa kun yksin oon eli kokemukset jää varmaan tähän.
PoistaVielä olen kotona ja aion olla ihan niin kauan, kuin taloustilanne mitenkään sallii. Eli toivottavasti aina, muahaha :D toki taloustilanne huomioiden menotkin ovat tällä hetkellä huomattavasti pienempiä, kuin ennen lasta. Olen aina viihtynyt kotona (lue seikkailemassa ulkona) joten kotiäitiys sopii minulle vallan hyvin. Ja kuten sinäkin kirjoitit, niin aika vähän mekään varsinaisesti vain "ollaan kotona". Kyllä siinä samojen seinien tuijottelussa hajoaisi pää ennemmin tai myöhemmin, lapsista riippumatta :D retkiharrastukseni, sekä kasvimaan suhteen tämä kotiäitiys on ihan lottovoitto - ja ehdottomasti muutenkin.
VastaaPoistaMukavaa kevättä teille :)
Joo, toivon kans voivani olla mahdollisimman pitkään kotona :)
PoistaMusta on ihanaa, että kotiäitiys voi olla myös tuollaista/tälläistä, että voi seikkailla ihan siellä missä hyvältä tuntuu :) Luulen, että mullakin alkaisi kotiarki tympiä melko nopsaa, jos pitäisi olla kotona koko ajan.
Kiitos, sitä samaa teillekin! :)
Meillä lapset on syntyneet 2011, 2012, 2014, 2018 ja nyt toivon mukaan 2019, mikäli kaikki sujuu odotetusti.
VastaaPoistaKahden ekan kohdalla olin kaikkiaan nelisen vuotta kotona. Kolmosen syntymän jälkeen olin kotona vain äitiysloman ajan, ja lähdin opiskelemaan. Viimeinen vuosi kului opintojen ja töiden parissa, ja siitä suoraan jäin jatkamaan samalle työpaikalle.
Nelosen kohdalla päätettiin yhdessä miehen kanssa, ettei mulla ole kiirettä töihin kodin ulkopuolelle, kun ei kerran ole pakko. Täytyy sanoa, että olen tähän mennessä ollut hyvin tyytyväinen tähän päätökseen.
Olen itse sitä tyyppiä, joka nimenomaan viihtyy kotona. Nauttii lasten kanssa puuhastelusta ja siitä tietynlaisedta vapaudestaja kiireettömyydestä, mikä täll tavoin järjestetyssä arjessa toteutuu ihan eri tavalla vaikka toki isompien lasten koulut ym. arjen rutiinit tuovat tietyn rytmin arkeen.
Eihän se meilläkään aina silkkaa auringonpaistetta ole, etenkään päivinä, kun on kädet täynnä työtä, jota ei saa tehtyä ja lisää vain pukkaa ovista ja ikkunoista :D Onneksi nämä ovat kuitenkin yksittäisiä, pieniä hetkiä. Niiden jälkeen taas kirkastuu.
Tuo vapaus ja kiireettömyys on juurikin se ihana juttu mustakin.
PoistaMäkin ajattelen noin, että ne on vain niitä hetkiä, pääasia että enimmäkseen on mieluisaa :)