Mitä useampi lapsi, sen nöyrempi vanhempi?

 Nyt kun kahden lapsen myötä meidät lasketaan useamman lapsen perheeksi, monelta lapsiperheeltä olen kuullut ajatusta siitä, kuinka myös oman pienuutensa huomaa entistä selkeämmin. Lasten määrä kuulemma vaikuttaa tähän jollain tapaa. Lasten eroavaisuudet tuovat esille koko ajan uusia ajatuksia, tilanteita ja tunteita. Niiden keskellä huomaa olevansa vain ihminen, eikä olo ole aina niin kaikkivoipa.

Tylsä klisee, mutta kyllä ne lapset vaan opettavat koko ajan vanhempiaan

Lapsi opettaa vanhempaansa koko ajan. Mitä useampi lapsi, sen useampi opettaja? Meidän lapset ovat vasta kolme- ja yksivuotiaat, mutta silti sitä on alkanut ymmärtämään, että mitään yleispäteviä sääntöjä lastenkasvatukseen ei ole olemassa. Tällä pienellä kokemuksella sanoisin, että edellisestä lapsesta kerrytetyt kokemukset  eivät päde seuraavaan lapseen kovinkaan monessa asiassa. Valitettavasti. Ja onneksi. Siinähän saattaisi päästä ylpistymään tiedoilla ja taidoillaan, ehkä?

Toki tyypillisimmät kehitysvaiheet menevät yleensä melko lailla samalla tavoin. Mutta kaikki muu voi olla ihan päinvastaista.

Nöyryyden lähteillä

Pistää nöyräksi. Aikuisiälläkin voi oppia näin paljon kaikkea. Tai oikeastaan koen, että oma kasvamiseni on alkanut vasta siinä kohtaa, kun myös raskausmahan kasvattaminen on alkanut. Kaikki muu sitä ennen on tavallaan ollut ihan lasten leikkiä. Vaikka kyllähän jokaisessa, eri näköisessä elämässä löytyy ne omat kasvunpaikat ja kipupisteet.

Elämä lasten kanssa on ihanaa ja rikasta, mutta koen sen myös melkoisena koulunkäyntinä. Kun lapsi kasvaa, niitä kasvunpaikkoja luonnollisesti tulee koko ajan lisää. Ja tosiaan, kun on enemmän lapsia, on runsaammin kasvunpaikkojakin. Ja tokikin mahdollisia kompuroinnin kohtia itselle. Mutta niistä selviäminen taitaa olla se kasvattavin osuus?

Ensimmäinen lapsi mullisti elämän, seuraava lapsi ajattelun

Ensimmäisen lapsen syntyminen mullisti elämän, muuttuihan lapsettoman pariskunnan arki yhtäkkiä lapselliseksi. Näinhän se lähes kaikilla taitaa olla. Toisen lapsen syntymä ei enää vavisuttanut arkea, koska lapsiperhearjen raamithan olivat jo tuttuja, ja se alun hurja sopeutuminen jo takana päin.

 Sen sijaan toisen lapsen syntymä mullisti ajattelun ja puhkaisi jonkinlaisen kuplan, joka yhden lapsen kanssa eläessä oli päässyt syntymään.

Puhun nyt itsestäni, en suinkaan muista yksilapsisista perheistä. Yhden lapsen kanssa minulla oli aika matala kynnys miettiä ja ihmetellä muiden ratkaisuja lastensa kanssa. Että miksi joku tekee noin, ja miten ihmeessä joku nyt ei tee näin? Tai että "näin olisi paljon helpompaa, miksei ne tajua sitä?" Ei pahalla tai arvostelevasti, mutta ihmetellen kuitenkin.

Kaikenlaisia ajatuksia sitä on joskus ollutkin. Nyt sitä lähinnä hymähtää noille aiemmille ajatuksilleen, ja toteaa, että onneksi sitä näköjään oppii elämässä aina uutta. Niin kuin vaikka senkin, että erilaiset ratkaisut toimivat eri ihmisillä, ja että enpä kovin lähtisi muita neuvomaan.

Onko teillä toisen lapsen syntymä pistänyt pakkaa eri lailla sekaisin? Entäs kolmas tai sitä useampi lapsi?

Lue myös

Kun lasten ikäerona on kaksi vuotta
Miten toinen lapsi on muuttanut elämää?
Yksilapsinen perjantai - yhden lapsen viihdyttämisestä

Tuu mukaan myös Instagramissa @iloelolaura ja Facebookissa Iloa, eloa! -blogi