Lasten myötä talvi-ihmisestä kesää hullun lailla odottavaksi

En varmasti ole ainoa, joka odottaa jo kesää. Ja vielä vähemmän olen ainoa äiti-ihminen, joka odottaa kesää hullun lailla. Ennen lapsia olin kuitenkin aika lailla talvi-ihminen. Jopa meidän häät olivat talvella, koska miksi ei. Talvella on kaunista ja ihanaa, mikäs siinä.

Vai miten se menikään? 

Nyt äitinä ollessa ajatukset on vähän eriävät. Talvi on edelleen kaunista, ja talviset retket ovat kivoja yhäkin. Mutta talvinen arki ei aina ole niin ihanaa, vaan välillä aikaa vievää ja hetkittäin uuvuttavaa. Myönnän. Ja sen lisäksi välillä on kylmä, vaikka miten pukisi.

Tänän talvena on ollut ihanan paljon lunta, mutta aura-auto ei ole kerennyt läheskään niin usein aurailemaan, kuin olisi olllut tarvetta. Siispä lasten kanssa vaunuilla tarpominen on ollut välillä sangen mielenkiintoista, kun jalkakäytävää ei ole ollut paikoitellen ollenkaan näkyvissä.  Kävelystä on pitänyt suoritutua autotien laidassa. Jalankulkijoiden väyläthän ovatkin se oiva paikka kasata lumi kinoksiksi, on ilmeisen moni auraaja-ihminen tuuminut hätäratkaisuja miettiessään. No, johonkinhan ne pitää kipata.

Taaperon talvenvihaus-ikä

Lisäksi nuorimmainen on lähes koko talven ollut talvenvihaus-iässä, joka on melko yleinen kuulemma tuommoisilla abaut yksivuotiailla. Ja ymmärtäähän sen, lumessa talvikamppeet päällä ei ole helpointa tarpoa eteenpäin.

Ensiksi lumi itketti ja kauhistutti, sitten tuli vaihe kun sen kanssa pärjäsi, jos siihen ei tarvitse koskea. Nyt yksivuotias tulee jo lumen kanssa toimeen, mutta ei halua viettää liian pitkiä aikoja sen parissa.

Ja seuraavaksi on vuorosssa se loskakausi lasten kanssa. Kyllä, en ole enää talvi-ihminen. Onneksi kevät on jo nurkan takana, eikös? Loskahan on hyvin, hyvin hyvin väliaikainen aihe!

Pyöräkärrykelit, spontaanit retket, kuiva maa ja ulkovaatteettomuus. 

Tänä vuonna aion rakastaa teitä entistä enemmän!

Arjen tekemiseen pääset mukaan myös instagramin puolella!