Vauvatavarat, jotka ovat edelleen käytössä yksivuotiaalla

Pieni toukka lämpöpussissaan, vain pää näkyy :) 

Vauvavuoteen liittyy melkoinen tavara-arsenaali, joista suurin osa on käytössä melko lyhyen aikaa. Yksi toisensa jälkeen vauvatavarat karisivat käytöstä pois. Imetystyyny, sitteri, harsot, leikkimatto, vaunukoppa, vaipanvaihtoalusta, vauvalelut..

Näitä vauvatavaroita meillä ei ole ollut esillä enää kuukausiin. Ilman niitäkin olisimme varmasti pärjänneet, järjestelykysymyksiä lähinnä. Kuitenkin ne helpottivat elämää paljonkin sen oman pienen aikansa verran.

Kaikki näistä olivat meillä myös kirpputoriostoksia. Voi olla, että jos näitä ei olisi käytettyinä löytynyt edullisesti, niitä ei välttämättä olisi meille kotiutunut ollenkaan, vaan olisimme pärjänneet toisella tapaa.

Edelleen käytössä olevat vauvatavarat

Muutama vauvavuoteen mielletyistä tarvikkeista on edelleen käytössä. Täällä kirjoitin niistä vauvatarvikkeista, joita hankittiin toisella lapselle. Ilahduttava ajatus, että osa tavaroista on tarpeellisia vielä vauvavuoden jälkeenkin! 

Lämpöpussi rattaissa. Ostimme kirpparilta Eisbärchen-lämpöpussin vitosella vauvavuoden alussa, sen enempää malleja ja merkkejä vertailematta. Osuikin ihan loistava hyvä ostos, sillä yksivuotias mahtuu siihen edelleen, ja menee varmasti koko talven vielä.

Meidän lämpöpussissa on myös kiristettävä suuaukko, joten lapsen saa päikkäreille käydessä pysymään kokonaan pussissa, eikä hän kaiva käsiään ulos, kuten monissa muissa pusseissa käy. Mehän myös harrastetaan aika paljon bussipysäkille juoksemista, joten siihen tämä pussi on erittäin oivallinen, kun lapsi tarvitsee vaan pipon päähänsä näillä keleillä.

Rengasliina. Tällä hetkellä yksivuotias on monesti rengasliinassa esikoista kerhoon saatellessamme. Suuri apu myös sylinkaipuuseen, hammaskiukkupäiviin ja muihin vastaaviin kriittisiin hetkiin.

Rattaat. Käytössä päivittäin, koska yksivuotias nukkuu myös päiväunet rattaissa.

Turvakaukalo. Turvakaukaloissa on paljonkin eroja, joista ei tiedetty ennen ostohetkeä yhtikäs mitään. Suurimmassa osassa eri malleista ja merkeistä painoraja on 13kg, mutta se ei yllättäen kerrokaan vielä mitään.  Lapsen pituus on useimmiten se, joka ottaa vastaan. Ei ne jalat, mutta se pää. Ostettiin ihan vahingossa jo esikoiselle Gracon turvakaukalo, ja siihen yksivuotiaskin mahtuu vielä. Saa rauhassa istuskella ajomatkat turvallisesti, kunnes siirtyy seuraavaan istuimeen kasvettuaan vielä hiukan.


Manduca-kantoreppu. Käytössä retkeillessä ja reissuissa. Tosi oleellinen meillä vielä varmasti pitkään. Esikoistakin (3v) kannettiin menneen kesän reissuilla Manducassa.

Osa kestovaipoista. Tosin vaippoja menee enää harvakseltaan, kun yksivuotias käy potalla. Tässä löytyy teksti yksivuotiaan pottarytmistä.

Rengasliina on helpottanut meidän arkea todella paljon! 

Käy kurkkaamassa myös Maria Nordinin blogista, mitä vauvatarvikkeita he eivät tarvinneet ollenkaan!

Mitkä vauvatavaroista ovat olleet teillä ne pitkäikäisimmät? 

Meidän arkisimpaan arkeen pääsee mukaan instagramin puolella iloelolaura, tervetuloa! 

Mitäs me vauvakuumeilijat - Varo, vauvakuume voi oikeasti tarttua!

Vauvakuume. Tuo kutkuttava, joskus fyysisestikin pakottava olo, tunne, tarve. Pakko saada vauva! Yksi vauva, jooko, kiitos! Itselläni ei vielä ole vauvakuume täysillä päällä, mutta viitteitä siitä on jo ilmassa. Eiköhän se vielä kasva suurempiin mittasuhteisiin, kun kuopukselle tulee koko ajan ikää lisää ja vauvamaisuuden rippeet häviävät taaperon elkeiden ottaessa tilaa. Esikoisen ollessa samanikäinen kuin kuopus nyt (juuri 1v) oli minulla jo melkoinen vauvakuume järisyttämässä olotilaani.

Vauvakuume voi tarttua

Vauvakuumetta on liikenteessä, ja vahvasti. Onko se tarttuvaa? Kuulemma on, ja se leviää sosiaalisten verkostojen kautta (työkaverit, sisarukset, ystävät..). Tuttujen vauvojen kautta siis! (Väestöliitto)

Toisin sanoen, oma lisääntymiseni vaikuttaa. Sinun lisääntymisesi vaikuttaa. Jos ei tuntisi tai näkisi juurikaan vauvoja, ei vauvakuume välttämättä iskisi samalla lailla. Toki joillakin voi vauvakuume alkaa jo teini-iän kynnyksellä, vaikka vauvoja ei olisikaan lähipiirissä.

Väestöliiton mukaan herkkyys vauvakuumeelle heikkenee naisilla sitä mukaa kun ikää tulee. Kovinta kuumeilua on juurikin parikymppisenä, ja vähän päälle. Vauvakuumeen parhaita sytyttäjiä ovat nukkuvan vauvan katselu ja vauvan sylittely. Vauvakuume on jo laskusuunnassa sen ikäisenä, kun Suomessa keskimäärin lisäännytään. Miehillä ja naisilla oli tämä laskusuhdanne yhtenevä, eikä eroa ollut siinä, oliko kyseessä lapseton ihminen vai yhden lapsen vanhempi. (Väestöliitto)

Tää on jännää! Tämän mukaan siis se, että minulla ei ole nyt niin kova vauvakuume kuin viimeksi, olisi selitettävissä ihan vain sillä, että olen kaksi vuotta vanhempi! Koska vauvoja kyllä lähipiirissä riittää edeleen, niin siitä se ei ainakaan voi olla kiinni. No, onneksi en ole kuitenkaan aivan ikäloppu vielä, niin eiköhän se vauvakuumekin sieltä päänsä nosta kunnolla? Myös kokemukset aiemmista raskauksista ja lapsista vaikuttavat, niin myös sen perusteella olettaisin vauvakuumeen löytävän minut vielä.

All that se wants is another baby

Löysin mielenkiintoisen tutkimuksen "All that she wants is a(nother) baby? Longing for children as a fertility incentive of growing importance", jota olenkin nyt lueskellut. Siinä erään mallin mukaan lisääntymismotivaatiooon liittyy geneettinen taipumus hoivata, sosiaalisiin normeihin liittyvä paine sekä hormonien ja ympäristön vaikutus edellisten raskauksien ja lasten kautta.  Hoivaamistarve kuulemma kehittyy varhaislapsuudessa, niin naisille kuin miehillekin, vaikkakin naisille vahvempana. (Rotkirch) Mielenkiintoista! Voiko siis lapsuuteen liittyä asioita, joiden johdosta geneettinen taipumus hoivaamiseen ei pääse kehittymään?

Miehen syy!

Vauvakuume on osittain hormonaalistakin, ja joillakin se voi selittyä parisuhteen (ja iän) tuomilla hormonaalisilla muutoksilla (Rotkirch). Minä voisin allekirjoittaa tämän omalla kohdallani. Itselläni ei kyllä ollut minkään sortin vauvakuumeiluja tai ajatuksia lapsiperheytymisestä aiemmissa elämänvaiheissa, vaan ne tulivat vasta juuri tässä parisuhteessa. Aiemmin ajattelin, etten välttämättä haluakaan lapsia, kun taas mieheni kanssa, esikoista yrittäessä oli vauvakuume valtava, ihan jopa fyysinen tuska ja olo siitä, että on pakko saada vauva. Olisiko tämä parinvalinnan tuomien hormonien tekosia? Osittainhan vauvakuumeesta voi siis syyttää myös miestään? ;)

Jos kerta vauvakuume on myös hormonaalistakin, olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka hormoniehkäisy siihen vaikuttaa, sillä omaan hormonitoimintaanhan se kuitenkin tekee osansa. Suomessa myös lapsiluku, josta haaveillaan, on pudonnut entisestään (perhebarometri 2015). Tätä tuskin on kuitenkaan mahdollista tutkia, sillä eivät ole kovin yksiselitteisiä asioita.

Lopun alku?

Loppuuko vauvakuume vasta vaihdevuosiin? Vastako silloin "olispa vauva"-hormonit on käytetty loppuun? Joillakin vauvakuume voi loppua kuulemma myös sterilisaatioon. Sekin vahvasti viittaisi siihen, että hormonihommaa tämä on! Mielenkiinnolla jään kuulostelemaan omia hormonihuurujani asian suhteen!

Onko sulla ollut joskus vauvakuumetta? Kerro toki lisää! Minkä kaiken koet vaikuttavan siihen? 

Lähteet

Rotkirch: All that she wants is a(nother) baby? Longing for children as a fertility incentive of growing importance (tutkimus ladattavissa sivulla alempana)
Väestöliitto: Vauvakuume voimakkainta parikymppisillä
Perhebarometri 2015

Mistä on parhaat leluseikkailut tehty?

Kaupallinen yhteistyö Van Merryn -lelukaupan kanssa

Kun lapset kasvavat, leikit muuttavat muotoaan lapsen iän ja kehityksen myötä. Leikin ja mielikuvituksen maailma aukeaa.  Vaikka moni asia on vain mielikuvituksesta kiinni, parhaisiin leluseikkailuihin tarvitaan usein lisäksi myös leluja.

 Kautta aikojen lapsilla on ollut leikkikaluja leikkiensä tukena, sillä lelut luovat raameja leikille, ja kirvoittavat oman ideoinnin käyntiin. Leikin maailmassa on rajattomasti mahdollisuuksia!

Van Merryn -lelukauppa lähetti meille paketin leluja lasten tämän hetken leikkejä tukemaan. Meillä isompi tytöistä tykkää kovasti väreistä, sekä kaikesta söpöstä ja ihanasta. Pikkuinen Mimi-kisu onkin noussut kolmevuotiaalla tämän hetken lemppareihin sillä "äiti se on suloinen!". Ja onhan se. Se on myös tuonut leikkeihin uusia sävyjä, nimittäin nukkumisleikit. Kissa löytyy päiväunilta peiton alle peiteltynä milloin mistäkin. 

Pehmolelut ja nuket ovat lapsellamme leikeissä päivittäin. Myös Nini-käsinukke on päässyt valikoituun joukkoon mukaan. Nuket käyvätkin usein kolmevuotiaamme kanssa mielikuvitusretkillä telttailemassa, uimahallissa ja risteilyillä. Hoivaaminen, rakentelu ja keittiöleikit yhdistyvät ihaniksi seikkailuiksi.

Yksivuotiaan leikit ovat vähän erilaisia, onhan hän vasta tutustumassa leikkimisen maailmaan. Nini-hiiri onkin joutunut useamman kerran maistelun kohteeksi leikeissä, kun vauva on halunnut haukata hiirirukkaa nenästä. Pienet lapset ovatkin parhaita tarkastamaan lelujen laadun ja kestävyyden! Hiiri ei ole onneksi ollut kovasta kohtelusta moksiskaan, vauva puolestaan nauraa Ninille, ja haukkaa tätä uudestaan.


Myös puinen vetolelu on päässyt kyseisen yksivuotiaan sankarin leikkeihin. Hänestä on hauskaa kontata lelun perässä, kun vetäjänä on isosisko. Myös erilaiset muodot ja kilisevät äänet kiinnostavat, ja tämäkin lelu on läpäissyt lapsen kovakouraisen laatutestin.

Leikki-ikäiset osaavatkin olla hyvin kovakouraisia, ja rajujakin leikkijöitä. Se haastaa myös lelut vastaamaan leikkijän tarpeeseen kestävyydellä. Van Merrynillä onkin ajateltu tätä puolta, ja siksi laadun, toimivuuden ja ulkonäön lisäksi leluissa on otettu huomioon myös kestävyys. Voin hyvin uskoa esimerkiksi saamiemme puupalikoiden kestävän pienen ikuisuuden. Lelujen turvalllisuudesta löytyy lisätietoa Van Merrynin blogista.

Lelujen kestävyys ei ole mitenkään itsestäänselvä asia,  ei edes Suomen lelumarkkinoilla. Kotimme varusteluihin kuuluukin nykyään myös liimaa ja puristimet, joilla sitten yritetään herättää vaurioituneita leluja henkiin. Tänäkin syksynä on taas useampia leluja saatu hajalle leikkijöiden toimesta, vaikka lapsemme ovat ihan tavallisia leikkijöitä.

Vanhempana minua ilahduttavat lelut, joilla leikkimiseen lapsi voi uppoutua täysin, ja ne kestävät sen! Kuten tiedetään, on leikki lapsen työtä. Itsekään en haluaisi työtarvikkeita, jotka eivät työntekoa kestä! 

Halusimme ilahduttaa teitä arvonnalla, joten instagramin puolella tililläni iloelolaura  on arvottavana 50€ lahjakortti Van Merryn -lelukauppaan! Arvonta päättyy 28.10. 

Sain myös alennuskoodin ILOAELOA15, jolla saa viikon ajan 15% alennuksen kaikista tilauksista. Jouluunkin on enää pari kuukautta aikaa, joten kurkkaapa, löytyisikö jotain ihania lahjoja pukinkonttiin! Alennuskoodi on voimassa 29.10.2018 asti.

Ihania leikkihetkiä! 

Yksivuotiaani, olet minulle mysteeri!

Vauvamme koki juuri statusmuutoksen vauvasta taaperoksi, tai ainakin virallisesti näin taitaa olla. Hän on kuitenkin tällä hetkellä se perheemme kuopus, eli todennäköisesti kantaa vauvan leimaa niin kauan kuin tulee olemaan nuorimmainen. 

Tämän ihanan yksivuotiaan olen tuntenut vasta vuoden ajan. Se tuntuu niin lyhyeltä ajalta, vaikka tokihan tämäKIN asia oli esikoisen kohdalla toisin.  Itseni kanssa olen saanut tutustua kohta 30 vuotta, mieheni kanssa kuuden vuoden rajapyykki lähenee, ja esikoisen kanssa elämää mahan ulkopuolella on jo tahkottu reilu kolme vuotta. Siinä ehtii jo vähän toisesta oppimaan.

Esikoinen iso, nuorempi ikuisesti vauva? 

Kun esikoinen oli vuoden ikäinen, hän tuntui jo niin isolta tytöltä. Varmaankin siksi, koska isompaa lasta minulla ei ollut koskaan vielä ollut, joten verrokit olivat vain vauvavuoden aiemmat vaiheet. Nyt kun katson omaa yksivuotiastani, niin on hän niin pieni, äidin oma vauvanen vielä.

Sama juttu lapsen tuntemisen, tutustumisen kanssa. Esikoisen kanssa tuntui jo yksivuotiaana, että tunnen häntä jo niin paljon. Vaikka oikeastihan sitä oppii toisesta uutta koko ajan, vielä aikuisenakin! Kuopus samanikäisenä, yksivuotiaana tuntuu ihan mysteeriltä. Pieni ihana tyyppi, mitä hänen mielessään liikkuu, minkälaisia höpinöitä hän alkaa tuottamaan, minkälainen hän on?

Äidin syyllisyys?

Toki monia asioita hänestä olen vuoden aikana oppinutkin. Ensin ajatuksiin tuli kuitenkin epäilys. "Mitä, miksi hän tuntuu niin mystiseltä, enkö ole antanut tarpeeksi aikaani ja huomiotani hänelle?", mutta asiahan ei onneksi niin ole, sillä aika tiiviisti ollaan vietetty yhdessä koko vauvavuosi. Ehkä se on niin, että kun lapsia on useampi, on perspektiivikin erilainen. Kolmevuotias ja kaikki hänen metkunsa ovat tutumpia minulle, niistä kun ollaan saatu nauttia jo useampi vuosi! 

Mielenkiinnolla seuraan, minkälainen persoona yksivuotiaasta on kuoriutumassa ❤

Miksi synnytyspettymys kannattaa käsitellä? 6 ajatusta aiheesta

Synnytys on usein mullistava hetki koko perheen elämässä. Uusi perheenjäsen syntyy, ja jonkin ajan päästä synnytyksestä myös synnytyskokemus on muotoutunut. Se voi parhaimmillaan olla ihana, voimauttava muisto, johon mielellään palaa ajatuksissaan aika ajoin. Aina ei kuitenkaan ole niin. Kokemus voi olla myös sellainen, jonka haluaisi vain unohtaa ja sulkea mielestään loppuiäksi. 

Mahdollinen synnytyspettymys on sinun kokemuksesi synnytyksestäsi, kukaan muu ei voi puolestasi määrittää, minkälainen synnytys oli, tai miltä mikäkin asia sinusta tuntui. Nykyään tiedetään synnytyksen olevan paljon muutakin kuin "äiti ja lapsi ovat hengissä, eli kaikki hyvin".

Koitko synnytyspettymyksen? Olen tosi pahoillani puolestasi! ❤
Saat olla pettynyt, vihainen, mitä vaan, kaikki tunteet ovat sallittuja. 

Synnytyspettymys kuitenkin kannattaa käsitellä, sitten kun vain jaksat. Tässä muutama syy, miksi:

1. Synnytyskokemuksesi on tapahtunut juuri sinulle, ja vaikka sen sysäisi mielestään, vaikuttaa se taustalla. Se voi myös katkeroittaa mielesi, jolloin ikävän kokemuksen lisäksi sinulla menee voimavaroja hukkaan.

2. "Apua, ihan kamaalaa, ei enää koskaan tuollaista!" Synnytyskokemus vaikuttaa myös lapsilukuun. Perhe, joka on aikaisemmin haaveillut jostain tietystä lapsiluvusta, voi synnytyspettymyksen vuoksi päättääkin, että tämä oli tässä, ei enää lisää lapsia.

3. Synnytyskokemus voi vaikuttaa vauvavuoden mielialoihin ja jaksamiseen. Joillakin ihmisillä itseensä, kehoonsa, synnytyksen kulkuun tai työntekijöiden toimintaan liittyvät pettymykset voivat myös hidastaa vauvaan rakastumisen tunteen syntymistä.

4. Toisten synnytyskokemukset saattavat pahoittaa mielesi vielä vuosienkin päästä. Saatat kiertää kehää ajatuksissasi, että miksi juuri sinulle piti sattua sellainen kokemus, ja jollain toisella sitten lykästää synnytys synnytyksen perään.

5. Synnytyspettymyksen jälkeen uusi raskaus usein nostaa synnytyspelon pintaan. Synnytyspelko voi vaikuttaa stressinä koko raskausajan sinuun ja vauvaasi. Pelko myös ohjaa toimintaasi ja kehoasi synnytyshetkellä. Pelko ei ole hyvä tukihenkilö synnytyksessä, vaan synnytyksen pahin vihollinen. Se estää kehoasi ja mieltäsi toimimasta optimaalisesti, tai ainakin hidastaa tai saa koko asian tuntumaan kipeämmältä.

6. Synnytyskokemuksesi käsittely voi myös vaikuttaa siihen, minkälainen käsitys esimerkiksi lapsillesi synnytyksestä välittyy kertomasi kautta. Synnytyskulttuuria muovaamme me, kokemuksiemme ja sanojemme kautta.

Kysymys ei siis ole siitä, etteikö kurjaa kokemusta saisi kertoa, vaan siitä, kuinka asian kertoo. Myös ennen omaa synnytystäsi olit varmasti kuullut jonkun synnytystarinoita. Minkälaisia ajatuksia ne herättivät synnytyksestä?

Minkälaisia ajatuksia aihe herättää? Onko sinulla kokemusta aiheesta? Mihin muihin asioihin synnytyspettymys voi vaikuttaa? 

Kuva Pixabay

Näin aloitat vessahätäviestinnän vauvan kanssa

Olisiko kiva kokeilla vauvojen vessahätäviestintää, mutta et oikein tiedä mistä aloittaisi? Tässä pari vinkkiä, joiden avulla päästiin esikoisen vauva-aikana jyvälle!

1. Laita vauva ilman vaippaa pötköttelemään kosteussuojakankaan päälle (esim. äitiyspakkauksessa tullut, tai kertakäyttöinen vaipanvaihtoalusta), tai vaikka muutaman pyyhkeen päälle. Vauvalla voi olla paita päällä, tai body, joka on haaroista auki. Seuraa vauvan touhuja.

2. Kun pissa tulee, elehtiikö vauva jotenkin? Äänteleekö, itkeekö, jähmettyykö, keskittyykö, onko levoton, millainen ilme hänellä on?

3. Tuotoksen tullessa voit tehdä samalla pis-pis ääntä, niin vauva voi yhdistää äänen vessatouhuihin muilloinkin. Vauvaa voi myös kehua, hyvä, hienosti!

4. Toista edellinen kohta useamman kerran muutaman päivän ajan, ja seuraa, onko vauvan käytöksessä yhteneväisyyksiä pissan tai kakan tullessa. Usein hyviä hetkiä ovat syömisen jälkeen, herätessä, kotiin tullessa jne.

5. Kun huomaat, että vauvalla voisi olla vessahätä, vie vauva lavuaarin tai vessanpöntön yläpuolelle pissalle ja kakalle (potta tai muu astia käy myös). Yhdistä vessakäyntiin pis-pis -ääntely, jotta vauva tietää, että nyt jutun juju on vessahommat.

6. Jos vauvan havainnoiminen ei tunnu mieleiseltä, niin kokeile pissattaa vauvaa vaipanvaihdon yhteydessä. Monet vauvat pissaavat silloin, vaikka muuten tekisivätkin vaippaan.

7. Isomman vauvan kanssa pystyy jonkun verran miettimään vessatusta myös vauvan rytmiin sidoksissa olevana asiana, esim. alle yksivuotiaan vauvamme vessarytmistä lisää tässä

Iloisia vessahetkiä! 

Vessa-asioista ei kannata ottaa stressiä, vaan iloita jokaisesta pottaan osuneesta tuotoksesta. Vessahätäviestinnässä ei ole kyse kuivaksioppimisessa, vaikka ilmeisesti vessahätäviestitetyt vauvat oppivatkin kuivaksi hiukan keskimääräistä aiemmin. Lisää tietoa löytyy vaikkapa Maria Nordinin Vaipaton vauva -kurssilta tai facebookissa vvv-perheet -ryhmästä.

Kolmevuotiaan ruokanirsoilu ja ennakkoluulot - olethan lyhyt vaihe?

Meillä on jo jonkun aikaa eletty vaihetta, jossa lapsi on hyvin valikoiva ruokansa suhteen. Tai ainakin sen, miltä ruoka näyttää tai mitä ainesosia siihen on laitettu, sillä se ruoan maistaminen on välillä se kovin kynnyskysymys. En halua syödä! Ei ole minun makuun! Ja en tykkää tästä ruoasta, ovatkin aika yleisiä kavereita meillä ruokapäydässä näinä päivinä. Ei mun lemppareinta ruokapöytäseuraa, mutta minkäs teet. 

Kovin juttu tosiaankin on se maistaminen. Lapsi on kovasti mielessään saattanut päättää, että jokin ruoka on pahaa, ja silloin maistamisessa kestää ja kestää. Tiukka on kolmevuotiaan tahto, ei voi muuta sanoa! Järisyttävän vahvatahtoisesti hän koittaa pysyä päättämässään asiassa. Sumplitaan, sovitellaan ja vältetään ylimääräisiä välipaloja, että ruoka-aikaan olisi nälkä. Ja välillä se toimiikin. Ei kuitenkaan aina, valitettavasti. Ja kuitenkin ne peruselementit, joita lapsi tarvitsee jaksaakseen ja ollakseen hyväntuulinen, ovat ruoka ja uni.

Myös retkeily on ollut ihan toimiva vaihtoehto, ja etenkin se, kun kirpparilta löydettiin hänelle oma Skiphopin ruokatermari. Mikä tahansa näyttää maistuvan hyvältä, jos se on omassa termarissa. Kotona ollessa paljon apua on myös ajastimesta, joka näyttää, kauanko ruoka-aikaa on jäljellä, jotta kuvassa olevia pöytään nukahtamisia ei pääsisi tapahtumaan :D

Lapsen ruokatermaria ei ollut vielä tuolloin :)

Välillä tuntuu myös, että lihansyönti on tehnyt hänet nirsoksi, olisiko helpompaa, jos lapsi ei tietäisi jauhelihasta ja kalapuikoista mitään? Vaikka toisaalta, tällainen ennakkoluuloisuus ruokaa kohtaan on hyvin yleistä kolmevuotiaiden joukossa ylipäätään. Me ollaan sekasyöjiä, mutta syödään enemmän kasvisruokia kuin lihaa. Pavut ja linssit ovat meillä ihan arkiruokaa,  eikä ole kyse siitä, että kasvisruoat olisivat mauttomia mössöjä. Ja usein nekin maistuvat lapselle erittäin hyvin, mutta vain, jos hän ei ole ennalta päättänyt, että ruoka ei ole hänen mieleensä. 

Onneksi mukaviakin ruokahetkiä löytyy. Se taitaa vain olla tämä oman tahdon aika, joka haastaa meidän ruokapuuhia, ja toki eihän aina kaikki ruoka voikaan olla mieleen.

Miten muiden ruokahetket sujuu samanikäisten kanssa? Arjen ruokahöpötyksiä ja muuta elämää löytyy myös instagramin puolella iloelolaura

Äitiysfysioterapeutilla - tavoitteena vahvempi alapää?

Elokuun alussa kerroinkin, kuinka mustikkareissu kyykkimisineen ei tiennyt hyvää alaselälleni, sillä ah ihanien jättiraskausmahojen vuoksi molempien raskauksien jälkeen mulla on ollut ongelmaa vatsalihasten erkauman kanssa. Tällä kertaa luulin tilanteen olevan jo hyvä, mutta tuo yksi mustikassakäynti, no, ehkä rajutempoinen sellainen, osoitti tilanteen toiseksi, ja erkauma paheni, tuoden mukanaan myös alaselkäkivut.

Niinpä suuntana olikin sitten äitiysfysioterapeutti. Netistähän löytyy lista Suomen äitiysfysioterapeuteista, josta katselin kaupunkimme asiantuntijatarjontaa. Omalta paikkakunnaltani löytyikin useampi, joista yhdelle sainkin varattua ajan kätevästi netissä. Nettiajanvarauspalvelut on kyllä jotain niin ihanaa, tällaisena puhelukammoisena tulen aina niin onnelliseksi noista!

Käynnillä perehdyttiin juurta jaksaen juuri minun kroppani toimintaan. Ohjeiden ja vatsalihasten toiminnan tarkastelun lisäksi myös lantionpohjanlihasten toimimisen taso tarkistettiin. Erityisesti tämä lantionpohjanlihasten testaus oli tosi mielenkiintoinen, sillä sitä minulle ei ollut aiemmin tehty. Tiesin toki itsekin, että lantionpohjanlihakset pelittävät, eikä esimerkiksi virtsankarkailua ole ollut koskaan, mutta pidin silti tuota kartoitusta erittäin hyvänä, ja kuten sanoinkin, mielenkiintoisena.

Kävin äitiysfysioterapeutilla kaksi kertaa, ja tarkoituksena on todennäköisesti mennä jossain vaiheessa vielä kolmannenkin kerran. Minulla ei ollut lähetettä tai muuta vastaavaa, vaan maksoin käynnit omasta pussistani, 70€ kerta.

Kuvassa the anturi

Ensimmäisen käynnin sisältö oli kutakuinkin tällainen:

Mekko pois päältä, rintaliivit saivat jäädä. Tarkasteltiin perusryhtiä, yläselkä, hartiat, lantion asento, vatsan/selän asento jne, ja sitä, kuinka pienillä asentomuutoksilla saisi kroppaa parempaan asentoon. Hoitopöydällä äitiysfysioterapeutti tsekkasi erkauman  ja jännesauman tilanteen levossa ja jännittyneenä. Kädestä pitäen käytiin useampi liike, joita voisin kotonakin tehdä. Ajatuksena siis liikkeitä tehdessä ensin ottaa pito lantionpohjanlihaksiin, sitten tehdä (ala)vatsan tiivistys, sekä tietty liike. Niin ja hengittää tasaisen rennosti samalla! Aluksi tuntui, että aivan liian monta asiaa yhtä aikaa, ja rento hengitys tuntui erityisen haastavalta, kun teki näitä kaikkia muitakin asioita samalla.

Lantionpohjanlihakset olivatkin seuraavana syynissä. Niihin tutustumista varten tarvittiinkin apuväline, anturi emättimeen laitettavaksi. Niinpä hipsin anturi ja liukuvoidetuubi kädessäni tilassa olevaan vessaan, jossa itse asettelin anturin paikalleen. Tosi hassu fiilis hillua tavaraa pimpissä, vaikka onhan sitä kuukautiskuppikin tuolla alapäässä aina aika ajoin.

Housut saivat olla jalassa, ja anturin johdon kurkistivat housun kauluksesta. Johdot yhdistettiin laitteeseen, joka mittaili lantionpohjan puristusvoimaa, lihasten rentouttamista ja supistusliikkeen kestoa. Käyrä piirtyi tietokoneen näytölle, josta itsekin näin, mitä alapäässä tapahtuu. Vau! Sekä seisten, että hoitopöydällä tein lantionpohjan puristuksia yhdistettyinä erilaisiin liikkeisiin ja hengitykseen. Paikallaan ollessa se tuntui melko helpolta, mutta liikkeisiin ja hengitykseen yhdistettyinä tuntui, että jännitys vain jossain kohtaa unohtui. Paikallaan seistessä lihaksissa oli lievä ylijännitystila, mutta onneksi ei kovin paha sellainen. Lihasten rentouttaminen lisättiin harjoituslistalle.

Tilanne käynnin jälkeen

Itselle helpottavaa tässä oli se tieto, että kaikki oli suht hyvin, joskin paremminkin voisi olla. En ole toivoton tapaus! Otettiin viikon päästä sama uudestaan siten, että tein kertojen välissä minulle annettuja liikkeitä kotona. Tarkoituksena oli nähdä, alkaisivatko harjoitteet ja asentomuutokset viedä tilannettani haluttuun suuntaan. Lisäksi toisella kerralla hoidettiin kehon jumeja hieroen.

Jo viikossa oli tapahtunut sen verran, että selkäkipuni loppuivat lyhyeen, ja vatsalihasten välinen jännesauma oli hiukan napakoitunut. Jes! Tästä olisi hyvä jatkaa kotiharjoitteilla lisää. Konkreettisen avun lisäksi koin, että itselleni oli iso merkitys myös ihan vaan sillä tiedolla, että mikä on tilanne. Todennäköisesti olisin muutoin stressanut asiaa mielessäni sitä masennellen.

Lupaa juoksemiselle tai muille kehoa ja lihaksistoa tässä tapauksessa väärällä tapaa rasittaville liikuntaharrastuksille en vielä saanut. Ehkä sekin aikanaan. Kävely, crosstrainer, kotivoimailut, pyöräily ja muu sen sijaan on oikein suotavaa liikuntaa tällä hetkellä.

Käynnin jälkeen olen etsinyt lisää tietoa aiheesta, juurikin lantionpohjanlihaksista ja siitä, kuinka olisikin hyvä tavoitella vahvaa alapäätä. Näin jälkikäteen tunnistankin, että olen aiemmin elämässäni ylijännittänyt lantionpohjanlihaksia niin, että se ei pitemmän päälle ole tehnyt hyvää. Nyt näillä ohjeilla parempaa tavoitellen!

Onko sinulla kokemusta äitiysfysioterapeutilla käynnistä, vai ovatko pelkät kotiharjoitteet riittäneet raskauden jälkeen? Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia! 

Me ollaan myös instassa iloelolaura -nimen takana! Tuu mukaan :)

Imetysviikko, tarvitaanko sitä Suomessa?

Tällä viikolla vietetään Suomessa imetysviikkoa. Sen kunniaksi muutama imetysselfie kuopuksen vauvavuodelta, ja ajatuksia imetysviikosta.

Tällä viikolla yhtenä aamuna tein taas tyypilliseen tapaani jälkikasvuni kanssa äkkilähdön bussipysäkille. Niin tyypillistä, että bussille tulee lopulta kiire. Siinä sitten bussia odotellessa taas imetin seisten, toisella jalalla rattaisiin nojaten. Imetys ei aina katso paikkaa tai hetkeä. Tai no, ehkä imetysmaratonit on mukavampi hoitaa jossain kivemmassa asennossa. 

Pienen hetken ajan ajattelinkin siinä sitten, että mihin me täällä Suomessa enää imetysviikkoa tarvitaan, eikös meillä ole asiat aika hyvin, tietoa imetyksestä saatavilla ja julki-imetyskin ihan perusjees tälleen yhdellä jalalla seisten. Plop! Kuplavaroitus! Olinkin selvästi astunut oman kuplani sisään tässä asiassa. Se, että omasta mielestä imetys tuntuu niin perusjutulta, ei kuitenkaan tarkoita, että niin olisi. Itseä on aina ihan hyvä herätellä näistä kuplista, joita pääsee kehittymään.

Kyllä, onhan se totta, että täällä Suomessa meillä imetys ei ole eloonjäämisasia, sillä ihan samalla lailla korvikkeellakin lapset jäävät eloon ja kasvavat näillä kulmilla. Mutta jos nyt puhutaan kotimaastamme Suomesta, ja sen tämänhetkisestä imetystilanteesta, niin se ei edelleenkään ole yhtään niin hyvä, kuin aina kuvittelen sen olevan. Tottakai näitä kuvitelmia leimaa aina omat kokemukset, läheisten ihmisten kokemukset ja kaikki, joita näemme arjessa tai joihin törmäämme somessa.

Jos en tietäisi faktaa, niin voisin kuvitellakin, että tyyliin 80% vauvoista Suomessa imetetään sinne yksivuotiaaksi, joka on neuvolan minimisuositus imetykseksi Suomessa. Yleinen, maailman terveysjärjestön (WHO) minimisuositus sen sijaan on se kaksi vuotta imetystä.
Mutta joo, luku on oikeasti ihan päinvastainen, 18% vauvoista täällä saa rintamaitoa yksivuotiaaksi (kätilöliitto). Se on vähiten pohjoismaissa, pidetään pohjaa tässä asiassa. Tarkoittaa siis sitä, että yli 80% vauvoista siirtyy korvikkeelle jossain kohden vauvavuotta, sillä sitä maitoa olisi kuitenkin saatava, joko oman äidin sellaista, tai korvikemuotoista, joka Suomessa on lehmänmaitopohjaista.

En tiedä minkä suuruinen lukema tästä on heitä, jotka ovat valinneet olla imettämättä. Se on ihan ok, sehän on jokaisen oma valinta, ja se ei minua millään lailla harmita tai muutenkaan herätä tunteita. Sen sijaan äitien imetyspettymykset riipaisevat, sekä se, että tieto imetyksestä tuntuu olevan välillä kiven alla, ja myös väärää tietoa liikkuu villinä ja vapaana.

Se harmittaa minua. Tätä voi miettiä omalle kohdallekin. Esikoista odottaessa kävin raskausneuvolassa tavallliseen tapaan. Perhevalmennuksiin emme päässeet kuin yhdelle kerralle (meistä johtumattomista syistä), jossa aiheena oli muistaakseni parisuhde. Ei siis faktaa tai opetusta imetyksestä. Tämä oli myös neuvolan puolella tiedossa, mutta silti sanallakaan koko neuvolapolun aikana ei puhuttu imetyksestä, en siitä tosin itsekään osannut kysellä. Onneksi kuitenkin minulla oli lähipiirissä ihmisiä, joilta kysyä, ja ihmisiä, jotka kehottivat etsimään tietoa. Blogeista, imetyksen tuen facebook-ryhmästä, vähän joka paikasta. Onneksi.

Jos minua ei olisi sivistetty asiassa niin runsaasti, olisi varmasti voinut käydä toisinkin. Alkuun imetys sattui, parit ensimmäiset viikot. Olisiko imetys loppunut kipuun ja tuskaan? Olisi voinut. Tai kun vauva tankkasi ja tankkasi maitoa, olisinko ajatellut, että eikö se saa kylläkseen? Olisin voinut ajatella. Tai toisella kerralla, kun ei tullut ekalta kierrokselta tuttua maitotulvaa, olisin ihan hyvin voinut ajatella, että maito ei riitä.

Joten kyllä, silloin kun en ole oman kuplani sisällä, olen todellakin sitä mieltä, että imetysviikko on tarpeellinen täällä meilläkin! Eikä vain pelkästään niin, että äidit saavat tietoa, neuvoa ja vertaistukea imetykseen, vaan myös se on oleellista, että ne muut ihmiset näkevät imetyksen olevan ihan luonnollista, myös kodin ulkopuolella. Ei yököttävää, inhottavaa, outoa tai miehiä houkuttelevaa. Vain imetystä. Ruokaa ja läheisyyttä.

"Aidosti imetysmyönteisen maailman tiellä on vielä monia esteitä." -imetys.fi

psst! Instagramin puolella Nykymutsin imetyskirjan arvonta, käyhän osallistumassa! 

Voiko vauvavuosi olla helppo? Meillä oli!

Voiko vauvavuosi olla helppo?

Vauvavuotta on vielä pari viikkoa jäljellä, mutta kai tässä vaiheessa voi jo sanoa, että vauvavuosi on ollut ihana, ja ennenkaikkea todella helppo! Myös esikoisen vauvavuosi oli tosi ihanaa aikaa, mutta tämä kuopuksen vauvavuosi on kyllä ollut ihan erilaista, tietenkin, ollaanhan me oltu perhekin jo paljon kauemmin.

On mielenkiintoistoista pohdiskella, miksi tämä vauvavuosi oli niin vaivattoman ja ihanan tuntuinen, sillä siihen liittyy monenlaisia tekijöitä. Ja snif, vauvavuosi tosiaan on muutaman hetken päästä ohitse.

Helppo vauvavuosi - näistä se oli tehty! 

1. Sopeutuminen. Kyseinen vauva ei ollut ensimmäinen vauvamme. Sopeutuminen lapsiperhe-elämään tehtiin jo esikoisen vauvavuonna, joten tällä kertaa se työ oli jo tehty.  Vaikka esikoisen aikaankin osattiin jo olla suht rentoja, oltiin nyt vielä rennompia, koska yhdestä vauvavuodesta meillä on jo kokemusta. Arkea siivitti ihanan lupsakka meno ja tietynlainen varmuus vauvasta, omasta vanhemmuudesta ja omasta osaamisesta. Tällä kertaa myös koitettiin nauttia vauvan jokaisesta kehitysvaiheesta, eikä hätäilty tai stressaten odotettu niitä seuraavia taitoja.

2. Perustyytyväinen, lähes aina iloinen vauva, jolla ei ollut suurempia ongelmia, selittämättömiä kipuitkuja, refluksia tai muutakaan häikkää, tai ainakaan asiat eivät eskaloituneet sellaisiksi (alempana lisää).

3. Vauvalla on sisarus viihdyttämässä. Tämä on oikeasti todella oleellinen asia! Kuten esimerkiksi tässä olen kirjoitellut, vauvan viihdyttäminen silloin kun isosisko ei ole paikalla on aikamoinen homma! Kun sisko on paikalla, on myös viihdytys yleensä taattu.

4. Olen oppinut edellisistä virheistä. Ehkä, tai ainakin jonkun verran. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa vauvan itkuisuus, pulautteulu, ummetus tai tississä roikkuminen öisin. Ne eivät ole vauvojen normaali olotila, ja olenkin siksi koittanut aina tällaisissa hetkissä olla miettimässä, missä mahdollisesti syy, ettei tilanteesta tulisi pitempi olotila. Myöskin esikoisen vauvavuoden aikana olleet ruoka-aineongelmat, ja oma jääräpäisyyteni (tai oikeastaan pihiyteni) olla teettämättä lapselle msas-testiä tai viedä osteopaatille saamaan apuja ovat asioita, joissa olen kokemuksen kautta viisastunut.  Tämän vuoksi kuopuksen kanssa kynnys olikin paljon matalampi, enkä halunnut, että ongelmat menevät niin pitkälle kuin esikoisen kanssa. Msas-analyysistä löytyy tästä ja osteopatia-hommista tässä.

5. Täydentävät terveyspalvelut ja monet luontaistuotteet apuna ja tukena arjessa, jolloin pienistä puroista ei ehdi muodostumaan isoa virtaa. Edellisessä kohdassa onkin avattu msas-analyysia ja osteopatiaa. Myös esimerkiksi eteerisistä (laadukkaista) öljyistä on ollut meille paljon apua esimerkiksi vauvan hampomiskipuun ja flunssan selättämiseen.

6. Ei olla jääty kotiin, vaan vauvan kanssa on liikuttu samalla lailla kuin ennen vauvan syntymääkin. Lomamatkat, viikottaiset harrastukset, pitkät autoreissut, ystävien näkemiset.

7. Imetyksen kanssa ei ollut tälläkään kertaa suurempia ongelmia, vaikka imetyksen alku olikin hiukan erilainen kuin esikoisen kanssa.

8. Vauvavuoden aikana meillä on ollut vain seitsemän huonoa yötä. 7! Minusta se on tosi hyvin, enkä voi siis millään muotoa väittää joutuneeni valvomaan, tai olevani väsynyt. Toki edelleen myös yöimetän, mutta onneksi yöimetys on suht leppoisaa, enkä itsekään avaa silmiäni sen aikana, vaan jatkan unia nopeasti sen jälkeen, tai jo sen aikana (vauva nukkuu vieressäni, yöimetyksiä yleensä 2-3 yössä). Meidän hyviin öihin liittyy toki muitakin asioita, esimerkiksi vauvalla ei ole suurempia mahakipuja tai muuta itkuisuutta öisin, ja hammaskipuja on melkein joka kerta onnistuneesti lääkitty eteerisillä öljyillä.

Vauvavuoden alkupäässä käytettiin vauvaa myös osteopaatilla muutaman kerran, jotta vauvan synnytysjumit ja muut kireydet saatiin purettua, niin ainakaan ne eivät ole itkua aiheuttamassa. Uskon myös tästä olleen paljon apua siihen, kuinka hyvin meillä onkaan mennyt.

9. Synnytyskokemus. Synnytyskokemus merkitsee paljon, sillä on tutkitusti vahva yhteys koko perheen hyvinvoinnille. Vauvaan kiintyminen, äidin mielialat, jaksaminen, muistot synnytyksestä, oma terveys jne. Synnytys voi olla hyvin voimaannuttava, tai jopa jälkeenpäinkin voimia vievä ja traumaattinen, ja kaikkea siltä väliltä. Tällä kertaa mikään synnytyksessä ei jäänyt hampaankoloon, ja sen olen kyllä huomannut monella tapaa. Ei ole tarvinnut vatvoa mitään synnytyksessä tapahtunutta, on vaan voinut ilolla muistella tuota ihanaa lokakuista yötä. Synnytyskertomus löytyy tästä.

10. Isosisko on hyväksynyt vauvan niin upeasti mukaan perheeseen. Uskon myös tällä olevan suuri vaikutus! Aluksi vauva oli hänestä lähinnä ihana ja söpö, nykyään myös välillä kaveri ja kilpakumppani. Kuulostaa siis ihan sisarussuhteelta!

11. Kahden vuoden ikäero on juuri meillä ollut toimiva. Ollaan koettu arki tosi sujuvaksi, kun esikoinen oli ollut kuiva jo pitkään  ennen vauvan syntymää, osasi puhua hyvin ja kertoa tarpeitaan, ymmärsi jo paljon ja osasi keskittyä omiin leikkeihinsä välillä pitkiäkin hetkiä, ja pahin äidissäroikkumiskausikin oli jo ohitettu. Lisää ikäerosta täällä.

12. En edes muista, milloin vauva olisi kakannut vaippaan. Meillä vauvavuosi ei ole ollut kakkavaipparumbaa, sillä vauvan vessahätäviestintä on ollut käytössä alusta asti. Vauvavuoden vessajutuista löytyy täältä, täältä ja tästä. Koen myös, että vauva on ollut tyytyväinen, kun on saanut tehdä tuotoksensa pääsääntöisesti muualle kuin vaippaan.

13. Tällä kertaa mulla on ollut äitiystäviä jo ennestään, yksinäisyydestä ei ole tarvinnut kärsiä! Esikoisen syntyessä minulla ei ollut äitikavereita arkea jakamassa. Nyt olen siitä onnekas ja onnellinen, että äitiystäviä on löytynyt aiemmin, ja tottakai se on vaikuttanut myös omiin mielialoihin ja jaksamiseen. Löytyy ihmisiä joita kutsua kylään tai nähdä kaupungilla ja kerhoissa, ja löytyy ihmisiä jotka ovat viestin päässä tavoitettavissa vertaistukena. Ihan parasta.

..Ja varmaan vielä kovin monta muutakin asiaa! Niin se taitaa olla, vauvavuosi on monien asioiden summa. En voi kyllä uskoa, että vauvavuosi alkaa meillä olla ohitse!

Minkälaisia vauvavuosia teillä on ollut? Mitkä asiat vauvavuoden kulkuun ovat vaikuttaneet? 

Tule mukaan myös somen puolella! Instaan pääset tästä