Esikoista opetettiin kädestä pitäen, toinen lapsi oppii ihan huomaamatta

Uloslähtö. Esikoinen avaa oven, ja vauva konttaa tuhatta ja sataa karkuun. "Portaisiin, portaisiin!", sanoisi vauva, jos osaisi. Mutta eihän se osaa vielä kiivetä, eikun oho, katos vaan, sehän osaa! Jaa mistä lähtien?

Muistan, kun esikoinen oli vauva, tuntui arki hyvin kiireettömältä. Myös kotoa poistumiset ja kotiin saapumiset olivat rauhallisia hetkiä, ja usein (silloin, kun me ei juostu bussiin) me kaikessa rauhassa kiipeiltiin portaita ylös ja alas, moneen kertaan. Se oli vauvasta kauhean hauskaa. Mikäs siinä, sillä sitä aikaa tuntui silloin olevan vaikka muille jakaa.

Nykyään, kun me ollaan lähdössä kotoa, aina jotain tavaraa meinaa unohtua matkasta, on jonkun nenä niistettävänä, omat hanskat hukassa tai kiire bussille. Vastaavasti kotiin tullessa pissahätä (mulla), nälkä (mulla), kiukku, väsy ja kiire viemään ostoksia pakastimeen.  Juu, nykyään ei tule hengailtua kyllä kerrostalokotimme rappukäytävässä, eipä ei. 

Välillä ajatuksiin vilistää juuri nuo arkihetket esikoisen vauvavuodelta, uusien taitojen harjoittelut ja niiden toisto. Silloin sitä aina tarkalleen tiesi, mitä vauva on juuri oppinut, tai mahdollisesti oppimassa kohta. Vaan kuopuspa osaa yllättää. Tuntuu, että ihan samalla lailla ei pysy kartalla hänen menossaan.

Ensin ajattelin, että kuopus on vähän raasureppana, hän kun ei saa samalla lailla aikuisten täyttä keskittymistä itseensä, ja niitä toistoja ja treenausta aikuisen kanssa. Tai saa juu, mutta ei samassa mittakaavassa kuitenkaan. Arki, tuo ihana arki kun on hiukan erilaista nykyään. 

Mutta olisiko se edes tarpeellista, kun hän kuitenkin oppii? Ei se taida olla tarkoituskaan, että kaikki asiat olisivat nyt ihan samanlaista kuin yhden lapsen kanssa? Ja onhan hänellä tuo isosiskokin, josta mallia ottaa, ehkä sitä silloin voikin ihan huomaamatta oppia kaikenlaisia taitoja, siskon opissa. Kaikessa tuppaa olemaan puolensa ja puolensa.

Eilen kun poistuin alkuillasta menoilleni, lähti kuopus konttaamaan kovaa vauhtia ovea kohti. Ei se äidin poistuminen, mutta ne portaat! Voi vauva! ❤