Yksilapsinen perjantai - yhden lapsen viihdyttäminen on yllättävän työlästä hommaa!

Me ei olla kohta yhdeksään kuukauteen oltu yksilapsinen perhe. Onneksi? Onneksi! Vaikka olihan se jännää aikaa kyllä, kun on ensimmäisen lapsen saanut, mutta samalla se kaikki uusi oli myös uuvuttavaa. Ja se, kun sitä ainokaista tarvitsee useimmiten viihdyttämällä viihdyttää.

Heh, olen tästä aiheesta aiemminkin jo ajatuksia kirjoittanut, mutta koen silti olevani vapaa kirjoittamaan aiheesta edelleen :) 

Esikoinen pääsi taas yökylään isovanhempien luokse, ja siitä nämä ajatukset taas putkahtivatkin esille. Jäin kotiin vauvan kanssa kaksin. Vauvan, joka on erittäin mutkattomasti vain sujahtanut osaksi perheemme arkea. Vauva viihtyy, kun ympärillä on tekemistä ja toimintaa, johon hän voi osallistua ja katsella. Kahden lapsen kanssa olen ihan helposti päässyt yksinäni suihkuun ja vessaan, ovi auki tietenkin, mutta kuitenkin. Yhden lapsen kanssa tämä ei ole niin itsestäänselvää.

Sisko poistui, tylsyys alkoi?

Vaan kun siskolle oli ikkunasta vilkutettu heipat, alkoi vauvalla ihan eri meno. Hän taisi heti tajuta olevansa nyt yksin koko maailmankaikkeuden napa, joka kaipaa eloonsa viihdykettä. Ja ei ole suinkaan kyse siitä, etteikö vauva saisi tavallisessa arjessamme huomiota tarpeeksi, sillä olen varma, että saa. Hänen viihdyttäjänsä vain lähti, eli pesti siirtyi äidille. Se on jännä, miten isosiskon ei vauvaa tarvitse viihdyttämällä viihdyttää, tämän läsnäolo riittää ajamaan asian. Vaan äidin kanssa ollessa se ei mene ihan samalla tavoin.

No, me saimme vauvan kanssa hommattua itsemme ulos, oli tarkoitus piipahtaa kirjastossa ja kaupassa. Se lähtökin taisi oikeasti kestää pitempään kuin kahden lapsen kanssa, sillä samalla kun koitin tehdä tarvittavia asioita, oli haettava vauvalle aina uutta lelua, ja muutoinkin turvattava se viihtyminen. Niin hassua, miten se vauvan meno muuttuu kun sisko ei ole mukana. Kivahan se on vauvan kanssa puuhata kaikkea, mutta se ero vauvan käytöksessä tavanomaiseen verrattuna, ohhoh!

Sama meno jatkui kirjastossa ja  kaupassakin. Vauva oli tylsistynyt! Kotiin tullessa itsellä oli uuvahtanut olo. Onneksi olikin vauvan uniaika edessä ja äidin huilihetki. Pakosti ajatus kulki esikoisen vauvavuotta kohti, sillä tällaisia hetkiä oli silloin paljon. En yhtään ihmettele sitä, että me oltiin silloin koko ajan jossain kerhossa, kaupungilla tai missä vaan menoillamme. Helpompaahan se oli sillä tavoin taata se lapsen tyytyväisyys. Kahden lapsen kanssa näitä ongelmia ei ole ollut ollenkaan.

Yksinäistä yhden lapsen kanssa?

Tänään vauvan kanssa liikkuessa tuli myös hassu, ohimenevä tuulahdus yksinäisyydestä. Yksi lapsi vähemmän mukana, siinä me kahdestaan kuljettiin, ja tuli vähän orpo olo. Mitä ihmettä! Vaikka kyllä muistan sen tunteen esikoisen vauvavuodelta, kun ei ollut äitikavereita vielä samalla tavalla, ja kaksin vaan lapsen kanssa kaduilla tallailtiin. Sitäkään ei ole ollut kahden lapsen kanssa kun kulkee. Kai kaksi lasta tuntuu sitten jo melkoisen suurelta laumalta :D Ja toki myös se, että ei sitä kahden kanssa ehdi niin paljon analysoimaan asioita, tai ole niin pitkää hiljaista hetkeä, jolloin voisi päätyä ajatukseen yksinäisyydestä.

Mikä tän ajatusripulin pointti oli? No se, että vaikka meillä oli kiva päivä vauvan kanssa kaksin, niin onpa kyllä niin ihanaa, kun meillä on kaksi lasta! Omat haasteensa toki siinäkin, mutta kuitenkin. Kaksi on meillä parempi kuin yksi, ja hyvin kiitollinen olen siitä, että meillä on nuo molemmat muruset.

Miten muilla, kuka viihdyttää ja ketä? 

Meidän arjen toimivuutta ja toimimattomuutta voi seurata myös instagramissa iloelolaura