Lapsi nukkumaan omaan huoneeseen - sittenkin

Esikoisemme on muuttanut nukkumaan omaan huoneeseen. Oma haave oli, että tytöt muuttaisivat vasta yhdessä lastenhuoneeseen nukkumaan, kunhan kuopuskin kasvaisi ja saisi ikää lisää. Ajattelin, että kuopus voisi olla vaikka puolitoistavuotias silloin, eli vajaan vuoden päästä vasta. 

Aajatuksena taustalla oli se, että tuntui haikealta laittaa lapsi yksin nukkumaan, kun me muut koisitaan samassa huoneessa ja  vieläpä samassa sängyssä vauvan kanssa. Eikä lapsikaan muualle haikaillut, miksipä olisikaan?

Muuten olisi varmaan mentykin niin, sillä kirjoittelinhan aiemmin täällä, että meillä nukutaan ihan mukavasti, kaikki samassa huoneessa. Vaan nyttemmin vauvalla on ollut erikoisia öitä muutaman kerran (ei jatkuvasti, vaan harvakseltaan, mutta useamman yön ryppäissä), joten esikoinen siirtyi aluksi lastenhuoneeseen matkasänkynsä kera, jotta hänen unensa olisi turvattu.

Ja voi miten iloinen lapsi sieltä heräsikään, joka kertoi nukkuneensa lastenhuoneessa niii-in hyvin! Tähän saattaa liittyä tosi pientä psyykkausta, jota harjoitettiin ennen nukkumaanmenoa.. Ihanaa kun sä pääset nukkumaan lastenhuoneeseen, oi kun siellä nukkuukin niiiiin hyvin, oi ihanaa! Oi pääsispä äitikin nukkumaan sinne, harmi etten mahdu sun matkasänkyyn! Jne :D

Suuri askel, kuitenkin

Pienisuuri asia, mutta kyllä vain tuo tuommoinenkin tuntuu taas yhdeltä isolta etapilta, joka lapsen elämässä on saavutettu. Nyt hänen oikea sänkynsäkin on saatu siirrettyä huoneeseen, ja matkasänky-yöt kokivat loppunsa. Lapsi taisi vasta tässä kohtaa oivaltaa, että hän nyt oikeasti nukkuu eri huoneessa kuin muut, oli varmaan aiemmin ajatellut olevansa retkellä vain. 

Hän onkin sitä ääneen pohtinut, ja muutamana päivänä tokaissut äiti mä oon kiltisti, en nuku enää leikkihuoneessa! Jaiks, oliko lapsi ajatellut nukkumisratkaisun olevan rangaistus? Aaaaa karseeta! Kylläpä epäonnistuttiinkin lapselle tilanteen sanoittamisessa. Asiasta on keskusteltu hänen kanssaan nyt vielä enemmän, ja olenkin koittanut tehdä nukkumaanmenoista hänelle mukavampia tilanteita, jospa vastaavanlaiset ajatukset saisi sillä karkoitettua pois? Vähän on kyllä kieltämättä kirpaissut äidin mieltä nuo oman pienen aatokset. Voi mun reipasta reppanaa!

Muistan edelleen sen hetken, kun ekan kerran kokeiltiin esikoista aikoinaan omaan sänkyyn laittaa nukkumaaan, joskus vauvavuoden aikana. Koin silloin jotain ulkoapäin tulevaa painetta asian suhteen. Vaikka se sänky olikin silloin omassamme kiinni, tuntui se silti aivan kamalalta, liian suurelta askeleelta siihen hetkeen, raastavalta. Oi äidin tunteita. Aina kannattaa itseään kuunnella! Niinpä hän ei siinä hetkessä vielä päätynyt kuitenkaan omaan sänkyyn nukkumaan, vaan jatkoi nukkujan uraansa kainalossa. Myöhemmin oli oikea hetki myös omalle sängylle, kaikelle kun tuppaa olemaan aikansa ja paikkansa.

Vaikka mun kyllä edelleen tekisi mieli ottaa isompi pienikin kainaloon! Tuppaa vaan kainalot loppumaan kesken, kun toisessa on vauva ja toisessa mies. Yhdessä reissupaikassa hetki sitten nukuin kolmisin lasten kanssa 240cm leveässä sängyssä, esikoinen toisessa, vauva toisessa kainalossa. Reissun ja äidin kainalon taikaa, mutta nukuttiin erityisen hyvin, ja melkein aamuyhdeksään saakka :D

Toiset siirtyvät omiin sänkyihin ja huoneisiin aiemmin, toiset myöhemmin. Koko perheen tarpeita ja toiveita kuunnellen ♥

Meidät löytää myös instagramista!