Kun vauva syntyy, alkaa aika tiheä symbioosi-elo vauvatyypin kanssa. Syntyy uusi tiimi, minä ja vauva. Isosisko ja mies toki tiimiin kuuluvat yhtä lailla, mutta vauvavuoden aikana ei ihan hirveän roimasti kulu aikaa, ettenkö olisi vauvan kanssa. Isosisko yökyläilee isovanhemmilla, ja ne ovatkin lapselle tosi tärkeitä ja kivoja vierailuja. Vauva taas ei näihin yökyläilyihin osallistu, vaan jää kotiin nukkumaan äidin kainaloon.
Oma henkinen napanuorani riittää kyllä siihen, että käyn yksin kävelyllä tai kaupassa, jos mies on kotosalla lasten kanssa. Toki tämäkin vauvan nälkä-aikataulujen puitteissa, koska imetän. Ja toki myös päiväuniajat ovat välillä sitä tärkeää minä-aikaa. Sen enempää en ole tällä hetkellä kaivannut. Vauva kulkee jatkeena joka paikkaan, ja se tuntuu hyvältä minusta.
Esikoinen taisi olla vuoden ikäinen, kun olin ensimmäistä kertaa illan ja hänen nukkumaanmenoaikansa poissa kotoa, niinkin villisti kuin pitämässä synnytyskeskusteluiltaa (vauva kulkee näissäkin mukana nyt). Samoihin aikoihin olin myös ensimmäisen kerran kuusi-seitsemän tuntia päiväsaikaan poissa esikoistaaperon luota. Miksi vasta silloin? No, koska se ei minusta tuntunut hyvältä aiemmin, vaan ehkä enemmänkin jopa ahdisti.
Baby Merc yhdistelmävaunut saatu Preecolta
Kuten jokainen lapsi on erilainen, niin niin on jokainen äitikin. Omien tarpeiden kuunteleminen, koski se sitten omaa aikaa, hengähtämistä, henkistä napanuoraa tai jotain muuta, on tärkeää.
En koe tarvetta olla vauvasta erossa vauvavuoden aikana. Silti en ole mitenkään lapseeni ripustautuva, lapseni kautta elävä tai mikään "superäiti"-ihminen, vaan ihan vaan äiti. Ja joku toinen taas haluaa välillä irrottautua vauvasymbioosista pitemmäksi hetkeksi. Hänkään ei ole superäiti tai lastaan laiminlyövä äiti, vaan ihan vaan äiti. Molemmat itseään, omia tarpeitaan kuuntelevia äitejä. Kumpikaan ei parempi tai huonompi kuin toinen.
Joskus itsestäni on tuntunut, kuin olisi joku paine siihen, että kuuluisi asiaan olla vauvasta erossa enemmän. Tehdä sitä ja tätä. Ehkä tämä paine on vain omien korvien välissä, mene ja tiedä :)
Mutta kaikella on aikansa ja paikkansa. Minulla sen aika ei ole nyt, miksi olisi, jos se ei tunnu hyvältä?
Onneksi saadaan tässäkin asiassa olla juuri sellaisia kuin ollaan!
Ei kyllä se paine tulee oikeesti ulkopuolelta. Taivastellaan kun ei juo pullosta ja kyllähän se korvikkeella nukkuisikin paremmin ja läpä läpä. Mutta en jaksa taistella pullohomman kanssa jatkuvasti, harvoin tarjottuna se ei kelpaa, enkä jaksa kulkea ympäriinsä rintapumppu laukussa. Moni ei tätä ymmärrä, mutta se on mun valinta. Varauduin jo etukäteen olemaan hommassa kiinni sen vuoden verran enemmän tai vähemmän. -Tiuhti
VastaaPoistaEn siis selvästikään ole kuvitellut tätä hommaa! Mutta juurikin näin, valintahan se on, minunkin :)
PoistaKyllä minunkin mielestäni tuota painetta ulkopuolelta tulee suuntaan kuin toiseenkin. Itsekään en ole ollut innokkaasti erillään vauvasta pieniä kauppa/lenkkireissuja lukuunottamatta, mutta tokihan tämä on aiheuttanut hämmästelyä siitä, että miksi näin. Toisaalta joskus on kuulunut myös hassuja kysymyksiä siitä, että miten sitä nyt ilman pientä ollaan kaupassa (ihan kuin mies ei pärjäisi sen aikaa, että saan sen maitopurkin haettua.) Eli teit niin tai näin, niin aina löytyy joku, joka ihmettelee ja kannustaa johonkin muuhun. Ja itsehän sitä jokainen kuitenkin loppupeleissä tietää, mikä on itselle ja omalle perheelle sopivin tapa. Siltä pohjalta onkin hyvä toimia ♡
VastaaPoistaEi siis olekaan mun päänsisäistä luulottelua :D Hyvä, ja ei hyvä, koska ei se ole kiva, että äitiydessä on aiiiina painetta suuntaan tai toiseen!
PoistaMä oon myös ollut jokaisessa meidän lapsessa sen vuoden tosi tiiviisti kiinni. Ehkä just eniten sen imetyksen takia. Oon kummastellut, kun multa on kysytty että etkö meinaa opettaa pullolle,että pääset vähän omaa aikaa viettämään. No kyllä mä kestän sen vuoden. Niin lyhyt aika loppujen lopuksi!
VastaaPoistaTuntuu,että nykyään on monella äidilläkin niiiiin kiire viettämään sitä omaa aikaa,että hyvä kun synnäriltä päästään kotia,niin pitäis päästä jo yksin jonnekin. No kaikkihan me erilaisia ollaan!
Se on kyllä totta, niiin lyhyt aika se tosiaan on! Silloin, jos pitemmän oman ajan viettäminen on äidin jaksamiselle tärkeää, niin silloin se tosiaan on tarpeen ♥♥ Ja kun miettii vaikka koliikkilasten äitejä yms, niin ♥ Mutta se on tosiaan inhottavaa, jos muut luo sitä painetta mennä ja olla. Voisin kuvitella, että etenkin hyvin nuorilla äideillä olisi tämä paine, mutta en tiedä, koska en itse sellainen ole ;) :D
PoistaMä taas haluaisin välillä vähän lähteä johonkin. Siis jumppaan, shoppailemaan tms. Mutta meidän neiti ei hyväksy pulloa yhtään. Vaikka miten olisi yritetty. Kaikki menemiset on sen mukaan koska neidille on sopiva hetki. Ja kovin kauaa ei voi olla poissa. Viimeksi kaupungilla ollessa tuli viesti että täällä kaipaillaan jo jotain mitä heillä ei ole tarjota. Asteikolla yhdestä kymmeneen on vaatimus jo reilusti yli viiden. Olen kahden vanhemman lapsen kanssa tottunut siihen, että kunhan pumppailee, niin voi mennä. Nyt onkin aivan uusi tilanne kun on niin kiinni. Onneksi pian helpottaa sen verran että alkaa kiinteät, kun tulee 6 kk täyteen. Sitten pian ei olla enää niin tississä kiinni. Toivottavasti... :D
VastaaPoistaOi, voi vauvaa! Jospa teillä tosiaan se 6kk helpottaisi asiaa :) Meilläkin tulee vauvalla jo parin päivän päästä 6kk täyteen, huimaa! :)
Poista