Viime päivien ihanat hetket esikoisen kanssa, sekä huominen naistenpäivä kirvoittavat itseltä vähän väliä ajatuksia siitä, millaisena roolimallina sitä on omalle lapselleen. Toki jokainen lapsi (ja äiti!) on yksilönsä, mutta fakta on, että joka ikinen lapsonen peilaa myös asioita niistä tutuista ihmisistä.
Lapseni peilaa minusta kaikkea. Ihan häpeilemättä, niin hyvät kuin huonotkin asiat. Sanat, teot, mieltymykset, kaiken. Lapsi lukee kuin avointa kirjaa, ja ymmärtää paljon enemmän kuin mitä luulisi. Tai toivoisi! Että juu, ei paineita!
Onneksi siinäkin riittää, että on itsensä. Ja toki pakostikin pientä kasvamista tapahtuu äidinkin osalta, kun on osattava ottaa vastuu omasta käytöksestään ihan uudella tavalla. Ja siltikin saa olla keskeneräinen.
Minkälaista naisen mallia minä näytän tyttärilleni? Toivottavasti rohkeaa ja lämminsydämistä sellaista. Sellaista, joka osaisi kannustaa kurkottamaan vaikka sinne tähtiin saakka, tukemalla lasta hänen tarvitsemin tavoin. Sellaista, joka myös näiden alati elävien sukupuolikäsityksien keskellä haluaa vaalia naiseuttaan, ja jakaa naiseuden iloa myös omille tyttärilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti