"Missä mun lapsi on?"

Mulle on tälleen toisen lapsen kohdalla iskenyt toistuvasti ihan puskista paniikinomainen "missä mun lapsi on?"-ajatus, joka vaatii välitöntä lapsen olinpaikan tarkastamista. Kai se liittyy jotenkin siihen, että kun niitä tosiaan on se kaksi, niin joutuu lukua pitämään eri lailla, kun molemmat ei välttämättä pidä ääntä tai ole silmän kantamissa yhtä aikaa.

Parasta on, kun pitelee rauhallista vauvaa sylissä, seuraa isomman lapsen menoa ja samalla vaikka vilkuilee puhelinta. Sitten yhtäkkiä ajatus, että "apua missä mun vauva on?" Se ei ole pitkä hetki, mutta puolikkaan sekunnin ajan jo ehtii hädissään miettimään, että nyt oon muuten unohtanut vauvan olemassaolon ja  jättänyt tyypin vaan jonnekin! Vaikka oikeasti siinä se tosiaan napottaa sylissä koko ajan. Hahaa.

Ja autossa myös sama homma toistuu. Isompi lapsi yleensä autossa laulelee, juttelee tai muuten pitää ääntä. Ja vaikka tietäisin satavarmasti, että vauvakin on kyydissä, hiljaisena, mutta mukana, niin aivan pakko tarkistaa ja kurkata takapenkille, että onko se turvakaukalo vauvoineen siellä! Jos se sieltä vaikka mystisesti olisi kadonnut jonnekin..

Oltiin juuri useamman päivän reissussa junalla, jonka vuoksi matkassa oli tuplarattaat mukana. Meidän tuplissa pystyy vaihtelemaan vaunukopan ja ratasistuimen paikkaa, ja usein nukkuvan vauvan laitankin rattaiden keulaan. Ja juu, pakko, PAKKO tarkistaa että se on siellä tallessa. Jos se olisi vaikka teleporttautunut jonnekin mun valvovan silmän alta!

Ja juu, koskaan ei ole oikeasti lapsi häveyksissä ollut, mutta se on vaan se olo.

Onko tää joku äitiaivo-juttu? Pliis sanokaa, etten ole ainoa :D