Tänään kotona on ollut hiljaisempaa, kuin yleensä. Ollaan siitä onnekkaassa asemassa, että toiset isovanhemmista asuvat lyhyen ajomatkan päässä, ja sieltä tultiin hakemaan tuota lapsosta tänäänkin, heidän omasta toiveestaan. Siksi kotona on vähän hiljaisempi meininki tänään.
Oma meno ja touhotuskin hidastuu kodin hiljaisuuden tasolle. Ei siis mitään supersiivouksia sillä aikaa, laiskottaa. Omien akkujen lataamista taas tulevaa arkiviikkoa varten. Ja samalla joka kerta omien, ristiriitaisten äititunteiden miettimistä, kun esikoinen on poissa kotoa.
Tyypillinen ajatuksenkierto tässä asiassa itsellä on esimerkiksi tällainen
Ihanaa, saa vähän huilahtaa!
Apua, miksi haluaisin huilahtaa mun ihanasta lapsesta?
Yhyy, mulla on ikävä mun lasta!
Ja aah ihanaa, saa nukkua ainakin tunnin pitempään aamulla, kuin yleensä!
Mutta onko oikeutta iloita tällaisesta asiasta, itse olen kuitenkin lapseni halunnut?
Apuuva. Joko se kohta tulee takaisin?
Tulis jo! Kauhea ikävä!
Kesällä kirjoittelin lapsen ensimmäisestä yökyläreissusta. Tuon ensimmäisen yökyläilyn jälkeiset kyläreissut ei onneksi ole olleet itselle raskaita, ajatukset vain kiertävät tuota tuttua kehää. Ja voi, lapsi odottaa noita ihania kyläilyrieissuja aina niin kovasti!
On vaan niin hassua olla kotona ilman lasta. ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti