Saahan pömpöttää?

Vajaa kolme viikkoa synnytyksestä. Tälläkään kertaa mun kroppa ei ole mikään maailman nopein palautuja, tai ainakaan ulkonäöllisesti. Kyllä tosiaan pömpöttää vielä, ja veikkaan, että tuo maharassukka tulee pömpöttämään vielä jokusen tovin. Se on kuitenkin ihan ok, enimmäkseen.

Välillä on ärsyttäviä päiviä. Sitä huoahtaa ja miettii, miksi joidenkin supergeeneillä sitä mahtuu muutaman päivän päästä niihin omiin pöksyihin, mahanahka vaan sanoo slurps - ja vetäytyy takaisin alkuperäisiin asetuksiinsa. Sitten taas toisten mahanahka on sellainen lörpsy jonkun aikaa, että se varmaan heiluisi tuulessakin, jos tuolla nakuna hiippailisi.

Onneksi sitä tässä kohtaa kuitenkin tietää, että vaikka vielä tosiaan tälleen vajaan kolmenkin viikon päästä synnytyksestä koko olemus näyttää ja tuntuu pullavalta, niin se on ihan ok. Kyllä se siitä, pikkuhiljaa. Oikeastihan kolme viikkoa on ihan äärettömän lyhyt aika. Itsestä vaan tuntuu, että aikaa olisi kulunut paljon enemmänkin, kun mikään paikka ei arista tai ole kipeä, kaikki on muuten ihan niinkuin ennenkin. Ja että pitäisi jo näyttää siltä, kuin ei olisi synnyttänytkään. Mistä ihmeestä sitä on saanut sellaisen ajatuksen päähänsä?

Tavallaan sitä on jonkin sortin paine ulkonäöstä synnytyksen jälkeen. Kun aina löytyy näitä huutelijoita, jotka ilmoittelee koko maailmalle, että raskauskilot on vaan liian monta syötyä munkkia, oma vika siis. Ja että itsellä ainakin ne kilot jäi suoraan sinne synnytyssaliin ja bla bla bla. 

Sitä itse vetää vatsaa sisään, että saisi takin mahtumaan päälle :D Ei, en ole vielä entisissä mitoissani. En myöskään silti ole laiska, tai mässäillyt läpi raskauden. Mutta eiköhän se tästä, pikkuhiljaa. Jospa kukaan ei tulisi kysymään, että joko siellä mahassa kasvaa toinen, kun näinkin olen kuullut käyneen. Karseeta :D

Armoa, pliis, ehkä eniten itselle ♥

Kuvat Kos og Kaos