Mies tilasi uuden subbarin olohuoneeseen. Aloin miettimään, että tähän pisteeseen on aika pitkä matka käyty, että kodissa, jossa myös minä asun, on olkkarissa jo monen monta mööpeliä. Ja ennen kaikkea se, että se on mulle ihan ok.
Mun matka ennen yhteisiä olohuoneita on lähtenyt ihanasta, punaisesta pikkuyksiöstä, jossa oli jokainen yksityiskohta vimpan päälle mietitty. Ei telkkaria tai muita vehkeitä, vaan sen sijaan vaatekaappeja tuplamäärä ja keskellä koko komeutta tanssitanko. Sitä pikkuista sinkkutytön yksiötä rakastin kovasti. Pilkkuja ja raitoja, valkoista ja punaista sopivasti sekaisin.
Niihin aikoihin itseäni inhotti sisustuksessa kaikki musta, ja tosiaan, kaikki elektroniikkahärpäkkeet. Ja sitten tavattiin miehen kanssa. Iso telkkari, ja rakkaus mustaan sisustuksessa. Eikä, mitä ihmettä!? Ja sitten vielä ne kaiuttimet ja muut. Siinä sitten lähdettiin miettimään, että mitä asioita halutaan yhteiseen kotiin tuoda ja ostella.
Ekassa yhteisessä kodissa subbari oli tilanpuutteen vuoksi telkkarin takana, ja kaiuttimet vielä siihen aikaan pienen pienet. En tykännyt, mutta siedin, niin kuin mieskin hienosti sieti mun vaatepaljoutta ja muuta tavaramäärää. Tanssitanko oli myyty, koska joo, ei mahtuisi mihinkään, ja paikkakunnanvaihdos vaikutti myös aktiiviseen harrastamiseen. Ostettiin musta sängynrunko päätyineen, koska yllättäen alkoi miellyttää omaakin silmää.
Jossain vaiheessa olohuoneeseen löysi tiensä myös vahvistin, ja vuosi vuodelta kaiuttimien koko on kasvanut. Kasvutahti kenties sama, jolla itse olen heittänyt vanhoja tavaroitani pois (jotta neliömäärän täyttöaste pysyisi samana ;) ). Vaivihkaa kaiuttimet ovat syrjäyttäneet myös mun taulut ja tuikkukipot, jotka ennen siinä tv-tason reunaa olivat koristamassa.
Ja samalla kuitenkin myös oma silmä on tottunut.
Saksasta tilattu subbari saapunee lähipäivinä, ja mies odottaa sitä jo suunnilleen tunteja laskien.
Hauskaa, miten yhdessäolo muuttaa ihmistä. Nykyään olen vain iloinen, että toisen subbarihaave toteutuu. Mustaa keittiötä, joka on myös haaveissa, en kyllä oikein vielä ainakaan purematta niele, mutta eihän sitä koskaan tiedä :)
Oon onneksi miekin tehnyt jotain. Voi olla, että miehen sinkkuboksissa sohvalle mahtui myös istumaan sohvatyynyjen sekaan. Ja tuskinpa hän tuolloin osasi kaivatakaan vaikkapa vuodenaikojen mukaan vaihtuvia verhoja.. ♥
Kuvat miun punaisesta yksiöstä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti