Synnytyksen jälkeen jemmasin istukan jääkaappiin odottamaan, että keksisin, mitä haluan sille tehdä. Sairaalassahan tavallisesti nakataan istukka jätteeseen, jos ei sitä itselleen halua.
Taloyhtiön roskikseen kiikuttaminen tuntui itsestä jotenkin tosi karulta, olihan se istukka pitänyt elämää yllä, kasvattanut vauvaa kohdussa sen yhdeksän kuukauden ajan.
Syödäkään sitä en halunnut, vaikka jossain vaiheessa sitäkin vaihtoehtoa mietin. Ei ole nykyään mitenkään tavatonta, että istukasta laitetaan palanen smoothien sekaan, tai istukka kuivataan ja jauhetaan kapseleiksi, joita sitten vitamiinien tapaan nappaillaan. Joidenkin lähteiden mukaan se mm. edistäisi maidon nousua ja toisi lisäboostia lapsivuodeaikaan.
Mutta se ei jotenkin tuntunut omalta jutulta. En verta tai sisäelimiä harrasta muutenkaan, en verilettuina tai maksalaatikon muodossakaan. Ja sitten taas toisten lähteiden mukaan ei sen istukan sisäinen nauttiminen niin kauhean hyvä juttu olisikaan, vaan päinvastoin voisi häiritä joitain hormoneja. Että mene ja tiedä sitten.
Päädyin sitten hautaamaan istukan maahan. Vierestä katselija kyseli, että onko tämä nyt jotain taikauskoa. Ei, ei minulle ainakaan. Se vain tuntui itsestä hyvältä, istukka sai ansaitsemansa lepopaikan. Synnytyksestä oli aikaa viikko, ja tuntui, että istukan hautaaminen jollain tapaa oli synnytyksen "päätesanat", loppukohtaus.
Josko sitten kevään tullen siihen istuttaisi vaikka jonkun kukan päälle.
Onneksi maa ei ollut vielä jäässä, vaikka jäätävän kylmää kyllä oli. Takkikin mahtui päälle vain mahaa sisään vetämällä ;)
Lue myös Upea syntymä -meidän kotisynnytys
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti