Tyhjä koti, also known as lapsivapaa

Meillä oli miehen kanssa vuorokauden mittainen lapsivapaa, kun tyyppi jäi ensimmäistä kertaa mummolaan yöksi ilman minua tai miestä.

Ehkä se on vaan se, että se oli eka kerta, ja tyyppi on kuitenkin niin pieni nappula vielä, mutta oli jotenkin tosi raskas prosessi oman mielen kanssa tehtävä, että sai lapsen jätettyä yökylään! Vaikka eihän siinä yökyläilyssä oikeasti mitään ongelmaa ollut, enkä kyllä niin ajatellutkaan.

Missä meinaat nukkua ensi yönä? -"Ukon kainalossa" ♥

Se on vaan se äidin oma luopumisen tuska. Sen takia tämä "vapaa" tuntuikin aluksi enemmän raskaalta, kuin miltään muulta. Tyhjältä kodilta, hiljaiselta. Mutta vain aluksi. Kyllä me otettiin myös ajasta ilo irti: leffaan, ähkyt hotelliaamiaisella, ekstrapäikkärit, kotiseutumatkailua (nähtiin mm. the huutokauppakeisari ihan meidän kotikulmilla). Ja toki myös pyykinpesua, asiaan kuuluen.

Ja aina joka välissä mietittiin meidän pikkumurua, heh.

Ipanallehan se oli pelkästään kiva juttu, kun pääsi yökyläilemään. Mie en mitenkään ajattele, että tuon ikäisen tarvitsisi kyetä ns. itsenäisiin juttuihin, tai jäädä yökylään, jos ei hän itse siihen ole vielä valmis, kun ei kerta pakko ole. Mutta lapsi kyllä oli valmis, äidillä vain oli ongelmia :D

Ja olipahan tyttö nauttinut kyläilystä, tietenkin! Vaikka illalla kyllä tavallista enemmän syliä kaipasikin, pieni.
Puolentoista kuukauden päästä on seuraava yökyläily jo sovittuna, kun me miehen kanssa matkataan useamman tunnin päähän häävieraiksi. Eiköhän se kyläily suju silloin miunkin pääkopan kanssa jo vähän keveämmin!

Ja onneksi on isovanhempia, ja jotka vieläpä kyselee, että millon saisivat taas olla tuon meidän murusen kanssa ♥