Kaipuu pois betonin keskeltä

Juhannus oli ja meni. Mökin rauhassa, sukulaisten ja itikoiden ympäröiminä. Mukavaa, leppoista oleilua. Kotiin viemisinä tuli taaperon itikansyömä naama, yöllä kun pääsivät hyökkäämään poloisen kimppuun, verenimijät.

Kotona taas. Samat fiilikset jatkuvat, mitkä heti vähänkään kesäpäivien oloiset päivät toivat mukanaan: mihinkäs voisi seuraavaksi lähteä täältä betonilähiöstä? Tai no oikeastaan jo ihan viikonloputkin ylipäätänsä saavat tuon saman ajatuksen kumpuamaan päähän, johonkin pois tästä ihmiskennostosta olisi päästävä.

Jos vaan pääsisi maalle, asumaan ja olemaan. Tai edes maan tasalle asumaan, olisi oma piha. Sekin olisi jo hurjan ihanaa! Ja elämää helpottaisi, kun samaan ikkunaan taas ilmestynyt linnun tuotos olisi helposti pestävissä pois kävelemällä ikkunan toiselle puolelle. Nyt tuo kaunis valkoinen ruikku on sulostuttanut elämää jo viikon ajan (koska onhan se ikkunan avaaminen niin kauhean työläs projekti ;) ).

Tällä hetkellä vaan meidän tilanne on, että ei kannata muuttaa, kun elämästä ei tiedä vuoden päähän, että missä sitä silloin ollaan. Täytynee vaan pestä pois linnunkakka, ja hankkia sisarusrattaat, joita jaksaa kantaa kerrostalon portaissa. Ja onneksi kaikki kivat harrastukset taas jatkuu syksyllä!