Vuosi sitten taisin ommella viimeksi. Minityypille lippapipon, jonka jälkeen aloitin tekemään itselleni jotain vaatetta. No, hermo meni taskujen istutuksen parissa, ja ohjeetkin oli paljon vaikealukuisemmat, kuin mitä koko vaatteen valmistus oikeasti olisi ollut. Ja siellähän ne vaatteen osaset tervehtivät minua, kangaskaupan pussista käsin edelleen.
Koneen esiin kaivaminen tuntuu olevan se vaikein homma. Ja jälkien siivoaminen joka välissä, kun ei oikein ole tilaa niin paljon, että pidemmät projektit saisivat olla valtoimenaan. Mutta, tällä kertaa sain itseni kaivamaan koneen esiin heti sitä miettiessäni. Korjausta kaipasivat kirpparilta löytyneet, melkein ilmaiset mammafarkkulegginsit, joiden hinta oli pienenpieni, koska resori oli irrottanut otteensa itse pöksyistä. Helppo homma.
Samalla vauhdilla surautin myös muutaman rusettipannan jämäkankaista (ja yhdestä paidasta) lämmittääkseni taas tunteitani ompelua kohtaan. Ja hei, sehän olikin taas mukavaa puuhaa! Ainakin, kun noin simppeleistä jutuista puhutaan! :)
Onnistumisen siivittämänä sain myös vihdoin aikaiseksi hakea kangaskaupasta uusia trikookankaita tuon Viuhti-viuhottajan kevätasusteita varten. Katsotaan, minkänäköistä syntyy.. :)
Onpa kivoja pantoja!
VastaaPoistaMinäkin ompelen harvakseltaan. Periaatteessa osaan ihan hyvin, kun ryhdyn toimeen, mutta jotenkin se ei vaan ole käsitöistä se minun juttuni.
Kiitos! :)
PoistaMiulla kyllä aina haaveissa on, että ompelisin useammin, mutta kaatuu usein just ohjeiden kanssa säätämiseen :D