Tikusta asiaa

Jokunen viikko sitten elettiin jänniä hetkiä. Menkkojen alkamispäivä läheni. Mies oli varma, että tärppäsi, totesi seuraavien menkkojen olevan sitten taas parin vuoden päästä.

Oma olo oli hyvinkin skeptinen, ekat kaksi kiertoa ilman ovulaatiota, kolmannessa ovulaatio. Ei se kuitenkaan onnistu. Masistelin. Taaperokin "oli tilauksessa" viisi kuukautta, ennen kuin piirtyi viivaksi tikkuun.

Odottelin netistä tilaamiani testejä. Kaupasta niiden hakeminen aiheuttaa ylimääräistä sydämentykytystä, alueella asuu paljon puolituttuja, joihin kaupassa törmää. Vaikka meidän vauvahaave ihan julkinen asia on ollutkin, niin silti, siitä on kivempi puhua jossain muussa hetkessä, kuin kaupassa testejä ostellessa. Itsellä ainakin juuri siihen testin tekemiseen liittyy suuria tunteita.

Pissaus purkkiin, ja tikun dippaus. Melkein heti näkyy testiviivan lisäksi toinen, hailakka punainen viiva. MITÄ? Voiko olla? Menen katsomaan ikkunan luo, ja otan kuvan. Kyllä se vaan kuvassakin näkyy, ja voimistuu vaan. Oi onnea!

Euforinen olo. Mieli myllertää. Sydän hakkaa ja kädet tärisee. Uuden ajanjakson alku.

Mieli pysyy parhaiten koossa siivoten, järjestellen. Siskon tyttö on juuri kylässä, ja kyllä kaksi pientä tyttöä saa paljon sotkua aikaan :) Pakosti sitä mieli laukkaa, että näin meilläkin sitten joskus. Tai ei edes joskus, vaan ihan pienen hetken päästä. Luulen, että tämä raskaus tulee menemään tosi nopeasti. Vain pieni hetki, ja sitten meitä onkin neljän perhe täällä.

Illalla käyn kävelyllä, yksin. Pääkoppa kaipaa raikasta ilmaa ja omaa hetkeä. Ihana, vielä niin epätodellinen asia, vaikka kohdussa selvästi jotain tapahtuu jo, sen tuntee.